Kuten edellisessä
kirjoituksessa jo kerroin liikkumisestani Chamanculon ja Hotel Polanan
todellisuuksien välillä, ei oma asumisenikaan Maputossa ole jäänyt yhden
yhteiskuntaluokan varaan.
Suomessa olen lapsuuteni
viettänyt, toki voin myöntää, etuoikeutetusti suuressa omakotitalossa järven rannalla.
Sittemmin kotoa muutettuani 16 -vuotiaana olen aina asunut kaupunkiasunnoissa,
yleensä halvimmassa mahdollisessa vaihtoehdossa. Nyt 8 kuukauden Maputossa oleskelun
jälkeen olen asunut jo kolmessa erilaisessa asunnossa ja kaupunginosassa.
Puolet tähänastisesta
ajastani Maputossa vietin Bairro 25 de Julhossa, Choupalissa. Jokainen aamu
sain taistella paikastani tai ainakin puolikkaasta sellaisesta, chapan kyydissä
muiden töihin kiiruhtavien kanssa ja sama toisinpäin kotiin mennessä. Tähän
alemman luokan elämäntyyliin kuuluivat myös saavikylvyt, sähkö- ja vesikatkot, pulleat
torakat ja hikoilu aaltopeltikaton alla kesäaikaan. Tosin sain nauttia hyvästä
mosambikilaisesta kotiruoasta, mukavista illoista naapureiden, perheen ja
tuttujen kanssa sekä lasten iloisesta naurusta pitkin päivää.
Seuraavaksi, monien
tapahtumien ja mutkien kautta, päädyin Sommerschieldin hienostoalueelle
keskustaan. Sambian edesmenneen presidentin mukaan nimetty katu, Avenida
Kenneth Kaunda, on tunnettu lähetystöistä sekä lähetystöjen residensseistä.
Leveä, nelikaistainen katu ei valitettavasti apostolin kyydillä kulkevaa savolaista
kovin hyvin palvellut. Jo tottuneena katukauppaan ja ostosten tekemiseen
ohikulkiessa, Kenneth Kaundalta puuttui lähes kaikki tarvittava. Kiitos
kollegoideni ja sisuni ruokakasseja kantaessani, sain itseni ruokittua ja joskus
jopa talon kaksi koiraa, jotka uskollisesti vartioivat hulppeaa, tosin hieman ränsistynyttä,
kotiani. Choupalin iloiset illat ja yhdessäoleminen puuttui lähes tyystin.
Ainoastaan koirat jaksoivat seurata tekemisiäni taukoamatta. Tosin täytyy
mainita että lisämaustetta, muuten melko tylsään hienostokortteliin,
sähkölanka-aitojen taakse, toivat muut talon asukkaat, jotka itseni lailla
vuokrasivat makuuhuoneen jakaen muut tilat muiden asukkaiden kanssa.
Etelä-Afrikkalainen nuorine, paikallisine seuralaisineen, pakistanilaiset
liikemiehet, hieman alkoholisoitunut ravintoloitsija, äänekkäästi bailaava talonomistaja,
suomalainen boheemi akateemikko ja lukuisat vierailijat ansaitsisivat oman
tosi-tv ohjelman.
 |
| Entinen koti Sommerschieldissa |
Olin jo matkannut melkoisen
matkan alemman luokan asumuksesta porvarilliseen Maputoon. Täytynee siis
kokeilla jotain siltä väliltä. Nyt kirjoitan Mahlangalenin asuinalueelta, Praca
das Mangeirasista, joka ei itse asiassa ole kovin kaukana Sommerschieldistä,
mutta on selvästi keskiluokkaisempaa seutua. Toissailtana lähtiessäni tapaamaan
ystävääni, astuin kadulla melkein rotan päälle ja muutenkin kadut ovat täällä
selvästi saastaisempia, tosin päällystettyjä eikä pehmeää hiekkaa kuten
Choupalissa.
Asun kolmikerroksisen talon
ylimmässä kerroksessa, kahden makuuhuoneen ja olohuoneen asunnossa, kahden muun
kanssa. Takaovestamme pääsee katolle, josta aukeavat hienot maisemat Maputon
ylle ja alakerrasta löytyy leipomo sekä olutkuppila. Aamuisin työpaikalle ei
tarvitse ottaa kuin yksi puolityhjä chapa ja ostokset hoituvat kätevästi
kotimatkalla ilman suurempia ponnisteluja.
 |
| Nakyma kadunpuoleiselta parvekkeelta Praca das Mangeirasille |
 |
| Uusi kotikatu |
 |
| Takapihan parvekkeelta Maputon kattojen ylle |
Yksinäinen hehkulamppu vielä
kaikuvan huoneeni katossa vilkkuu ajoittain. Uusi kämppikseni kertoi että se on
Mahlangalenissä yleistä. Ja aina asunnosta lähtiessäni sekä nukkumaan mennessä
pitää muistaa lukita kuusi salpaa sekä kolme lukkoa, myös parit munalukot ovat
olleet harkinnassa. Pieniä, afrikkalaiseen kaupunkiasumiseen liittyviä murheita
ja ainakin näin parin yön jälkeen tämä Maputolainen keskiluokkainen asuinalue
tuntuu sopivan minulle. Ei liikaa eikä liian vähän kurjuutta tai ylellisyyttä. Niin eikös se ole se suomalainen keskiverto opiskelijakämppä!
