Ensiaskeleiden jälkeen

Ensiaskeleiden jälkeen alkaa vaihe jossa kaadutaan, noustaan, kontataan taas uudestaan, itketään kolhuja ja iloitaan uuden oppimisesta aina uudestaan ja uudestaan. Tämä kuvaa hyvin myös tämänhetkistä elämääni.

Viimeksi kirjoitetusta ehti kulua puolisentoista vuotta ja monta hyvää sekä huonoakin hetkeä. Ensimmäistä seurasi toinen, se elämän tosi pikkukakkonen ja perhe-elämä sai taas uusia ulottuvuuksia kuten vaipparallin ja metelin tuplaantuminen.

Nyt kun yhden sijasta täytyy huolehtia kahden lapsen hyvinvoinnista jää usein oma vaille huomiota, joskus pelkän ajanpuutteen vuoksi toisinaan taas väsymyksen. Tämä blogi on yksi niistä asioista, jotka voisivat auttaa jaksamaan; jäsentämään omia ajatuksia, ylipäätänsä miettimään muutakin kuin päivän menyytä tai siivottavan sotkun määrää , löytämään vertaistukea jne.

Nyt ymmärrän miksi ei suositella kahta alle 2-vuotiasta lasta samaan perheeseen ja sanonta "siinä ne kaksi menee kuin yksikin" ei kyllä pidä paikkaansa. Ehkä ennen kun ydinperhe oli isompi ja ne tukiverkot tiiviisti vierellä näin olikin, mutta nyt kun läheiset on levittäytyneinä ympäri maailmaa, ei auta kuin purra hammasta ja selviytyä.

Kuitenkin positiivisrealistina ajattelen että onpahan nyt kerralla lisääntymisprojekti hoidettu, sipiläisille uudet veronmaksajat. Hetken on vaikeaa ja raskasta, mutta luultavasti (toivottavasti) ajan myötä helpottaa kun käsitteet wc, lusikka, pukeminen jne. ymmärretään ja opitaan pikkuväen keskuudessa.

Yritän ajatella sitä hetkeä kun voin nauttia ateriani ilman että kukaan roikkuu tissistä, heittelee ruokailuvälineitä tai mölyää korviasärkevästä ruokapöydässä. Yritän ajatella myös ja toivon että voin katsella joku päivä jälkikasvuani ja ajatella että tämä kaikki oli sen arvoista. Etenkin tämän pikkukakkosen osalta toivon että lapseni voivat tulevaisuudessa jakaa iloja ja suruja keskenään, luottaa ja auttaa toisiansa; Sellaisia sisarusten välisiä asioita, joita itse ainoana lapsena en ole kokenut.

Tässä ikuistettuna se taianomainen hetki kun päiväunet sattuu samaan aikaan.

Toivottavasti löytyy taas aikaa kirjoitella. Siihen saakka kannustushuuto "HU!" kaikille kanssasisarille ja -veljille lapsiarkeen ja muille muihin haasteisiin vielä näin jalkapallotunnelmissa.

Arkistojen kätköistä: Ensiaskeleita

Pitkästä aikaa muistin blogin olemassaolon ja sieltäpä löytyikin tällainen luonnos ajalta yli vuoden takaa:

"Ja niin puoli vuotta mennä humpsahti. Lapsi tuli maailmaan, eikä traumoja jäänyt. Nyt lähes tuhat vaippaa vaihtaneena (vähän harmittaa kun kestoilut jäi) alkaa elämä asettua uusille raiteilleen ja hetkittäin tajuaa että paluuta ei ole. Paikalleen ei voi kuitenkaan jäädä ja tuudittautua siihen että nyt on oppinut kaiken lastenkasvattamisesta; Lapsilla kun kerta on sellainen tapa, että aina opitaan uutta ja vähintään kilon kuukausikasvuvauhti takaa. että kokoajan myös vanhempien on opittava, sopeuduttava sekä availtava kukkaronnyörejä.

Moni asia on ihmetyttänyt ja niistä vähimmäksi ei jää se rakkauden määrä, mitä toista ihmistä kohtaan voi tuntea. 

Olen huomannut olevani melko rento vanhempi, "vanhassa vara parempi" -lisäyksin. Jo synnytyslaitoksella yritin tsempata muutaman tunnin suihkusession aikana että perhana mummi teki tämän saman kolmesta kotona ilman lääkäreitä, saati kivunlievitysta, kyllä minäkin siis tästä selviän, ilman selkäytimeen tuupattavia puudutteita. Ei ole mummia enää kertomassa, mutta pappa ei muista kuulleensa edes pientä voihkaisua kammarin puolelta kun mummini synnytti. Kätilön pappa oli hakenut kylänraitilta pyörän tarakalla. Voihan se olla että varpajaiset oli aloitettu hyvissä ajoin tai sitten kovana työmiehenä puusavotalta tultiin vasta syntynyttä katsomaan, niin ei ehditty kuulemaan kuinka syntyvät lapset tekivät tilaa mummin kupeilla.

Toki olen kiitollinen modernista terveydenhuollosta ja suomalaisesta sairaalahoidosta, mutta kyllä kieltämättä vähän kismitti antibioottiannokset suoraan suoneen annosteltuna, varuilta. En kyllä tiedä miten suuri infektioriski lapsivesien mentyä noinniinkuin vaikka prosentuaalisesti on, mutta jotenkin se vain tuntuu hätävarjelun liioittelulta jos kaikki on normaalisti. "

Siinä mallia miten puolen metrin puipelosta kasvoi metrinen jässikkä.

No tämän jälkeenhän on tapahtunut valtavasti (kuvassa yksi esimerkki) ja taidankin tehdä uuden postauksen ettei tämä veny.