Skandinaavi Afrikan talvessa

Kyllä, kylmä on ollut muutamina päivinä, vaikka lämpötila ei varmasti ole laskenut alle 25 asteen. Taisinpa tottua jo niihin reilun kolmenkympin helteisiin. Talvi tekee tuloaan Mosambikiin. Päivällä aurinko paistaa edelleen voimakkaasti ja aurinkorasva on ollut edelleen käytössa, mutta iltaisin ja öisin, etenkin kun tuulee, t-paitasillaan tulee kylmä. Kieltämättä vähän kyllä hävettää näin suomalaisena myöntää että paleltaa, mutta minkäs teet. No sääsmalltalkit sikseen.

Viikot vierii niin nopeasti ja tuntuu että kohta olenkin jo Suomessa takaisin. Työt ASSCODECHAssa ovat olleet mielenkiintoisia nuorten ja lasten työpajojen parissa sekä nuorten ammattikoulutuksen järjestelyissä. Välillä tunnnen oloni kyllä hieman hyödyttömäksi, sillä edelleen pystyn suurelta osin vain seuraamaan sivusta ja osallistumaan suunniteluun. Käytännön asioiden hoidossa minusta ei juurikaan ole hyötyä, vielä.

Tanssia

Kun kerta Afrikassa ollaan pitää sitä kokeilla tietenkin jotain afrikkalaista tanssia. En kuitenkaan pukenut kaislahametta ylleni ja lähtenyt perinteisiä heimotansseja opettelemaan vaan aloitin kizomba tanssitunnit paikallisessa tanssikoulussa. ASSCODECHAn toisen vapaaehtoisen työntekijän kautta löysin kivan pienen tanssiukoulun, jossa opetetaan salsaa, zoukia ja kizombaa. Kizomba on itseasiassa angolalainen tanssi, mutta väliäkös tuolla. Ja mikä parasta osa tanssittajista on puoliammattilaisia, joten se joka astuu varpaille olen minä. Tanssin ilon lisäksi tunneilta saa uusia tuttavuuksia ja juoruhetken savonkielellä suomalaisten ystävättärien kanssa.

Portugali

Portugalin opinnot etenevät hitaasti mutta varmasti ja mitä luulin kielen helppudesta alussa ei olekaan niin totta. Etenkin verbien aikamuotojen kanssa on aikamoista taistelua ja puhun suurelta osin edelleen preesensissä kertoessani eilisestä, ellei opettaja Olivia ole korjaamassa. Portugalin kielessä on raastava määrä verbisääntöjä liittyen siihen miten pitkään tekeminen on kestänyt vai jatkuuko se edellen, mikä on ollut aikomus tai mihin aikaan tekeminen on tapahtunut. Eikä tämä koske pelkästään verbejä vaan myös prepositiot vaihtelevat mielestäni epäloogisesti aikomuksen ja olemisen keston perusteella. Ehkä hieman vahingoniloisena olen kuitenkin todennut etteivät paikallisetkaan aina käytä oikeita muotoja joten en ole ottanut asiasta sen suurempaa stressiä. Sanastosta olen todennut että kaikille sanoille löytyy ainkain kolme portugalin vastinetta ja jotkin portugalin sanat voivat suomeksi tarkoittaa montaa eri asiaa. Lisäksi samankaltaiset sanat voivat tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Tässä muutama esimerkki, joita on tullut vastaan sanakirjaa selaillessani:

a jubilação = riemu, ilo, eläkkeelle siirtyminen ->(niinhän sen pitää olla, eikö vain!)

querer = rakastaa /  requerer = vaatia

imperioso = käskevä, määräävä / imperito = kokematon

Koulun ja työn ohella elämä täällä Maputossa on alkanut tuntua normaalilta. Nyt miettiessäni toukokuun lopulla alkavaa lomaa Suomessa ajattelen lähteväni ulkomaille. Olen myös huomannut että afrikkailaisen suurkaupungin todellisuus (jätteet, saasteet, melu, ihmiset, ainainen taistelu bussiin päästäkseni) ei tunnu enää oudolta ja vieraalta. Kaikkeen tottuu, kai. Tosin viime viikonloppuna taas Swazimaassa vierailessani, yhden yön Mlilwanen luonnonpuistossa nukkuessani, totesin että ei maaseudunkaipuu mihinkään ole kadonnut. Joskus täytyy päästä luonnon keskelle hevosten kanssa ja nukahtaa sirkan siritykseen. Toinen asia minkä tajusin vasta männä viikolla: ei laskuja eikä muutakaan postia! A: kaikki täällä maksetaan etukäteen (mukaanlukien sähkö ja puhelut) B: posti ei tulisi perille vaikka sitä yritettäisiin lähettää, eikä kellään ei ole täällä edes postilaatikoita. Voin vain todeta että eipä ole ollut edellämainittuja seikkoja ikävä, toisin kuin ihmisiä siellä Suomessa, saunaa ja ruisleipää!

Illanviettoa Museumin nurkilla

Irina ja muita luonnonihmeitä

Ensimmäinen trooppinen myrskyni saapui kaupunkiin toissa viikon lauantaina. Onneksi Irinaksi ristitty sykloni heikkeni sopivasti ennen Maputoon saapumistaan ja täällä saatiin vain nauttia kovasta tuulesta seka päivän kestävästä sateesta. Ongelmana tälläisella ilmalla on ongelmana on kuitenkin että sähköt yleensä aina katkeavat ja vesi myös. No eipä siinä sitten muuta kuin kynttilän valossa viltin alla värjöttelyä, suihkun olisi voinut ottaa ilman suihkua ulkona.

Hiilikauppa

Apteekki

Ruokakauppa

Flunssalaake

Luonnosta riittää täällä ihmeteltävää pohjoisen likalle muutenkin kuin trooppisten ilma-alojen muuntelut. Erilaiset linnut, hyönteiset ja matelijat kun tulevat myos kaupungin puolelle. Lintujen laulut meinaavat tosin peittyä usein naapurin tai omien stereoiden meluun. Jos naapuri täällä kuuntelee musiikkia, kuunnellaan meillä sitä samaa musiikkia. Kuitenkaan kukaan ei yleensä valita täysille säädetyistä äänenvoimakkuuksista oli vuorokauden aika mikä tahansa. Kerran kävi jopa niin etta naapuri tuli vartavasten kertomaan etta te kuuntelette hyvää musiikkia! Suomessa naapurin sijasta poliisi olisi tullut kertomaan että nyt loppuu musiikinkuuntelu.

Lintubongaajien aarteiden lisaksi lepakoiden ystäville riittää ihasteltavaa. Itse en tunne juurikaan lepakkolajeja mutta koon perusteella luulen bongangeeni jo ainakin kolme eri lajia. Kotona, erityisesti sateiden jälkeen kun hyönteiset lentelevät kaikkialla, ilman halki viuhahtelee pieniä lepakoita. Kaupungissa suurten puiden latvuksissa olen nähnyt suurempia ja kerran istuimme kuppilassa jonka katossa roikkui muutamia karvaisia lentelijöitä.

Hyönteisiin alkaa pikkuhiljaa tottua. Torakatkin jaavat jo melkeinpä huomaamatta ja mikä mahtavinta entisesta hämähäkkikammosta ei ole tietoakaan. Enpä ole edes lukuisia hämähäkinverkkoja siivonnut huoneestamme, koska olen huomannut niiden hoitelevan tehokkaasti moskiittoja pois pelistä. Parhaita luonnollisia moskiittokarkotteita tai siis loukkuja, eika meikäläisen tarvitse tehdä mitään.

Muuten elämä täällä alkaa löytää arkisia uriaan. Ensimmäinen kokonainen työviikko on takana ja pitkät päivät tuntuvat väsymyksenä viikonlopun alkaessa. Aamuisin täytyy herätä jo kuuden maissa etta ehdin kahdeksaksi toihin Chamanculoon, jossa paikallinen järjestö Associciacão Communitaria Desenvolvimento de Chamanculo (ASSCODECHA) sijaitsee. Töitä tehdään noin kolmeen asti jonka jälkeen lähden kaupungin keskustaan portugalin tunneille jotka kestävät kuuteen asti illalla. Hyvällä tuurilla olen jo kahdeksan aikaan kotona. Eipä tarvitse keksia vapaa-ajan tekemistä.

Chamanculon kujia...

...ja katuja, ei siis joki

Chamanculo on yksi suurimmista ”bairro”sta Maputossa. Aamuisin ja iltapäivisin töistä lähdetäessä kävelen alueen lapi bussipysäkille. Onneksi reitti ei ole vaikea, sillä suurimmasta osasta katuja ja kujia ei ole nimiä. Ensimmäisenä päivänäni kysyin alueen kartta, sellainen kuulema on mutta ei ole vielä löytynyt. 

Työpäivät ovat menneet hankkeeseen osallistuvien perheiden sekä koulujen luona vierraillessa ja tutustuessa ASSCODECHAan. Muutamina paivina portugalin annos on tuntunut hieman liian haastavalta mutta onneksi työtoverit ovat olleet kärsivällisiä ja jaksaneet selittää asioita moneen kertaan. Ja mikä ihaninta työilmapiiri on aivan mahtava! Jo ensimmäisenä päivänä järjestön johtaja ensi töikseen selitti että heillä ei ole tapana ollut kumarrella hierarkisesti ja että kaikki työpaikalla ovat samalla viivalla. Silloin kuin teemme toimistossa töitä istumme kaikki saman pöydän ääressä samassa huoneessa. Lisäksi hän halusi tähdentää että byrokratia yritetään pitää mahdollisemman vähäisenä jotta lasten ja nuorten osallistuminen olisi  mahdollisimman helppoa. Ensimmainen ajatukseni oli: ”voiko tämä olla totta?” Mutta ilmeisesti aikaisemmat hankekokemukseni kohdemaassa ovat olleet sieltä toisesta päästä,  jossa vähintään puolet ajasta menee herrotellessa ja rouvitellessa sekä byrokratian koukeroissa. Eikä tässä vielä kaikki! Täällä jokainen tekee joka viikko, kyllä joka viikko, päiväkohtaisen suunnitelman mitä aikoo tehdä ja nämä suunnitelmat ovat kaikkien nähtävillä. Seuraavan viikon alussa suunnitelmat tarkastatetaan ja kommentoidaan toteutuiko suunnitelma ja jos ei, niin miksi. Viikottaisten suunnitelmien lisäksi kuukauden tapahtumat ja aktiviteetit suunnitellaan paperille etukäteen!! Tämä voi kuulostaa byrokraattiselta mutta työntekijät eivät käytä kovin paljoa aikaa suunnitelmien ylöskirjaamiseen ja vaikuttaa että niistä on myös paljon hyötyä käytännön työhön.

Lisää Chamanculoon ja työhön liittyviä kuulumisia löytyy Taksvärkin sivuilta jonne kirjoitan toista blogia hankkeesta kiinnostuneille: http://www.taksvarkki.fi/blogit/maa/mosambik

La Famba Bischa and reunion with Swazi nation

”La Famba Bischa” -The queue is moving...in my opinnion backwards. Couple weeks ago I had to deposit some money for my portuguese language school and it was not that simple. In Finland I have used to pay my bills in online bank, no queueing or opening hours. Here in Mozambique internet bank does exist but we don´t have internet home and to get the passwords for online bank is an another story.

So I went to my local bank Millenium Bim to deposit the money. The queue was long but I thought this won´t take long since people are just depositing money or drawing some. It didn´t go as I thought. I was waiting two hours in the queue, since every second person who came in the bank went in front of me in the line. After one hour I started to say everybody who passed me ”Where are you going? The end of queue is there behind me and these other people...” Bypassing is very common here and people don´t seem to care about it much.Well, I´m not loosing my nerves just a bit amused. All together, dealing with your documents in different kind of offices is atleast ten time more difficult here than in Finland. The officers are very slow and seem to be interested more to chat with each other than do their work Because of these facts I have strategy of ”one thing per day to be finished”. And don´t even think to deal your bank business in our lunch hour if you don´t know how to be very arrogant bypasser.

What comes to my school I have studied now almost three weeks portuguese in the languege school. We have interesting, very international group. Countries represented right now are: Gongo, Sout Africa, Swaziland, USA, Australia, Filipines, Serbia, Japan, Turkey and of course Finland. Until now I haven´t learnt so much new since I did the basic course already in Finland, but after  some simple converesations with the locals, I have noticed that speaking becomes more easier day by day. I have heard already couple times from others that I speak well portuguese. Maybe they just want to be polite. In addition learning portuguese I have tried to memories some local language, shangane. I have noticed that it is great ”ice breaker” when I say something in shangane. And every time I make people around me laughing.

Here is couple examples (I don´t know if spelling is correct):

 ”Maali muuni maati?” - How much is the water?

”Kanimambo” - Thankyou

Instituto de Linguas

 Local languege starts to turnout somehow but some cultural customs are still little bit hard to assimilate. Greeting here is done portuguese style two kisses to the cheeks and for me it is difficult. 26 years living  in the country of shaking hands and keeping far away from other and  then jump to the country kissing everybody you meet! Funny, but sometimes I feel just a little bit uncomfortable because don´t know what to do. Maybe after one year here I start kissing people also in Suonenjoki, my hometown. Last sunday we laughed to that thought with my new friend from Suonenjoki! Yes I met here a girl from same Finnish town I come from! This world is very small.

Other cultural differences that make me smile is white and local rich people in the restaurants. These more expensive restaurants are cheaper than restaurants in Finland. Two people can eat and drink well with 20 euros, but here is ofcourse too expensive for most of the locals. What you can see in these restaurants is that white people quite often sit alone and won´t talk to anybody. Local rich people sit with their business partners or come with the whole family and have loud, good time together. Locals also like to set their cellphones on the table before start to eat. I guess to show what kind of communication device they have. I have also noticed that many people here have two cellphones, other one is for Mcel and other fot Vodacom operators. The service you get as a white person in these restaurants good but kind of condescending. The waiter calls you Madam or Sir and never look on your eyes, even the waiter is much older man than me he acts like lower servant. I don´t like this and I allways try to ”brake the ice” somehow and show that I´m not any higher position than the waiter or waitress. I normally do it by calling the waiter also Sir or just smiling and staring conversation by asking how he is.

Before I came to Mozambique I had to buy visa ofcourse. As I didn´t know the process I applied the longest, half year visa with multiple enries. Since I married to mozambican citizen I could apply more permanent residence permint or visa, but now I have to wait untill my six months visa will end. Because of the visa, I have to travel out of the country once in a month. Yes it is a bit annoying but since we have car now and both Swaziland and South Africa are very close I don´t mind it. Small holiday every month! This month we decided to go Swaziland to see my old friends and enjoy the Swazi mountain climate. Since 2010 when I was last time in Swazi things haven´t changed so much. In Mbabane only the KFC has become bigger and reparation one bridge have been finished. Though I noticed that it has become much more quiet than 2009 when I was staying there for longer period.Also the locals said to me that economy is going down and even saleries are not paid when should. Here in Mozambique they say ”Aluta continua” Strugle must continue...

My six month visa requires me jump out of the country every monts, but there is way to avoid this  kind of bureucrazy and those ”bischas” too. If you just know somebody at the office, the problem can be solved in a short period of time and of course some ”act of testimonial”.  Actually it seems that sometimes it is the only way to deal with your stuff.

Apart from small problems my ”honeymoon” with Mozambique is still continuing and I´m really enjoying my time. This week I´m going to start my voluntary work so next time I will also tell about Chamanculo and my work in Associacao Comunitario de Chamanculo. 

Ruokaa, autoilua ja hevostelua

Pikkuhiljaa näin neljän viikon päästä alkaa tavalliset, arkiset asiat luonnistua. Enää ei mene sormi suuhun kun ainoasta hanastamme ei tule heti vettä tai aamupalaa ei enää valmistakaan mieheni nuorempi sisar Deninha, joka vieraili Etelä-Afrikasta ensimmäiset viikkomme.

Mitä ne arkiset asiat sitten täällä Oikarinen-Mapengo perheessä sitten ovat?

Aamulla aikaisin, viiden aikoihin Deninhan vanhempi lapsi Marina lähtee kouluun ja äiti Christina ostamaan vihanneksia torilta. Ostamiaan vihanneksia hän myy päivän aikana talomme edustalla  pienestä luukusta. Heräämme viimeistään kahdeksan aikoihin ja ensimmäiseksi pestään edellisen illan illallisastiat ja siivotaan piha sekä talo sisältä. Aamupalaa varten käydään hakemassa tuoretta leipää ja vihanneksia kadun kulmasta. Leipä on vaaleaa patonkia ja maksaa 5 meticalia (noin 15 senttiä). Vaikka maha on ollut ajoittain hieman sekaisin olen huomannut muuten voivani hyvin, juurikin terveellisen ruoan vuoksi. Turussa kahvilaa pyörittäessäni pääsi paino nousemaan, mutta nyt jo kolmen viikon täällä oleskelun jälkeen alan palata takaisin entisiin mittoihin :)

Todellakin vihanneksia ja merenantimia syödään paljon enemmän kuin Suomessa. Etenkin paikalliset herkulliset kasvismuhennokset ovat mieleeni. Pinaatin tapaisia kasviksia on monia erilaisia; cacana, mboa, matapa jne. Niitä valmistetaan muunmuassa kookoksen ja maapähkinöiden kanssa. Opinnäytetyötä tehdessäni luin näistä ”indigenous african vegetables” alkuperäisistä afrikkaisista   lehtivihanneksista jonkin verran ja kaikissa löytämissäni lähteissä mainittiin että ravintoarvoiltaan ne paljon rikkaampia ja terveellisempiä kuin mentereelle tuodut ”uudet” kasvikset kuten maissi, kassava, peruna jne. Kasvisten lisäksi syömme kalaa ainakin joka toinen päivä ja muita mereneläviä kerran viikossa. En tiedä johtuuku kenties ruokavaliosta vai runsaasta auringonvalosta että kynnetkin kasvavat täällä paljon nopeammin. Lisäksi pitänee mainita lukuisat erilaiset tuoreet hedelmät. Olen laskeskellut että kolmen viikon aikana olen tutustunut ainakin kymmeneen minulle uuteen hedelmään. Nimet eivät ole vielä hallussa.

Syöty on siis hyvin mutta matkanteko on ollut hankalaa paikallisen julkisen liikenteen takkuilun vuoksi. Noin viikko sitten chapa kuskit olivat kaikenlisäksi lakossa ja ainoastaan valtion suuret bussit kulkivat. Taisin päästä tuona päivänä ahtaanpaikankammostani kun ahtauduimme ainakin sadan muun ihmisen kanssa 50:nen henkilön bussiin. Päätimme siis hankkia auton, sellaisen jolla pääsee myös kiertelemään maaseudulla. Pakistanilaisen ystäväni avustuksella kävimme hankkimassa edullisen nelivedon Durbanista, Etelä-Afrikasta. Auto on jo Maputossa mutta tullimuodollisuuksiin menee luultavasti vielä päiviä, toivottavasti ei viikkoja. Näistä järjestelyistä minun on pysyttävä kaukana sillä muuten saamme maksaa ainakin kaksinkertaisen hinnan auton tuomisesta Mosambikiin. Autoamme odotellessa saimme toisen vanhemman auton käyttöömme, jolla onkin ollut hyvä harjoitella. Meikäläisen ajelun tuloksena irronnut (muovinen) takapuskuri ja pelkääjän paikan ovessa naarmu. Ensimmäinen vaurio tapahtui chapan aiheuttamana ja saatiin kotona korjattua. Toinen tuloksena epäonnistuneesta yrityksestä peruuttaa rautaisen portin läpi pehmeässä hiekassa. Mutta voin helpotuksekseni todeta että liikenteessä ja suuremmissa nopeuksissa ei ole ollut ongelmia. Nyt täytyy vaan skarpata itsepäisten chapakuskien suhteen ja muistaa varoa pehmeää hiekkaa. Lisäksi iltaisin pitää varoa erityisesti humalaisia autoilijoita, joista saimme myös pienen esimerkin pelkääjänpaikan oveen. Vahvempia virvokkeita nauttinut neitonen päätti peruuttaa automme kylkeen ja poistua tyynesti paikan päältä. Onneksemme saimme sankarin kiinni ja kuskattua poliisiasemalle, jonne hän sitten onnellisesti sammui ennen lausunnon antamista. Poliisille oli melko selvää ilman kokeita että ilojuomia oli nautittu enemmän kuin maan laki sallii autoilemisen yhteydessä.

Muun totuttelun ohessa kielen opettelu on jäänyt vain kuuntelun tasolle ja yksittäisten sanojen muisteluun. Choupalissa kielen haltuunottamista hankaloittaa shangane, jota sotketaan portugaliin tai  pelkästään puhutaan heimokieliä, shanganea ja tongaa. Tällä viikolla löysimme ensi kuussa alkavan portugalin kielikurssin, jolle aion osallistua. Opetusta on kolmen kuukauden ajan viitenä päivänä viikossa pari tuntia. Kurssin järjestää Mosambikin opetusministeriö ”Minitério da Educação, Instituto de Lìnguas” ja paljon edullisempi kuin yksityisten kielikeskusten järjestämät kurssit. Koko kolmen kuukauden kurssi maksaa noin 200 euroa. Eiköhän sen kurssin jälkeen ala sujumaan, vaikka kielipää ei enää niin terävä olekaan. Toivon myös saavani uusia ystäviä kurssilta, joiden kanssa voisin jutustella niillä vähän tutummillakin kielillä.

 Paikallisia hedelmia, joidenka nimea en viela muista.
Toisin kuin monet muut, hyvin makeat hedelmat nama olivat
melko karvaita...

Normaali elämänrytmi on alkanut palautua jo harrastustenkin osalta. Lähellä kotiamme sijaitsee Centro de Hipico, jossa olen käynyt nyt kaksi kertaa ratsastamassa. Ratsastuskeskus on portugalilaisten rakentama entinen laukkarata. Paikkaa ei liene kunnostettu sitten kolonialistien lähdön jalkeen mutta on kohtalaisen hyvässä kunnossa. Parhaina päivinää keskus on ollut varmasti loistelias paikka, johon Maputon seurapiirit ovat tulleet seuraamaan kisoja. Karsinapaikkoja laskeskelin olevan ainakin yli viisikymmentä, ratsastuskenttiä on kolme, yksi katettu ja kaksi taivasalla. Itse laukkarataa ei enää käytetä mutta katsomorakennuksessa on kahvila ja pukeutumistilat.Hevosia tällä hetkellä näyttää olevan reilu parikymmentä ja näyttävät ihan hyväkuntoisilta. Karsinat ovat siistit ja henkilökunta näyttää osaavalta.Opettajana toimii paikallinen vanhempi herrasmies ja opetus on estepainoitteista. Itse olen käynyt kentällä vääntämässä omia kiemuroita, sillä kielimuuri on toistaiseksi haittaamassa ohjattua tuntia. Hintakin on kukkaroon sopiva 400 meticalia tunnilta (noin 11 euroa), toisin kuin toisen eurooppalaisen omistaman tallin hinnat: kuulema 100 dollaria kahdelta tunnilta. Lisäksi  tallin alueella on uima-altaat, joista toinen näyttää olevan käytössä ja suht puhdas. Täytynee vielä mainita että keskuksen vieressä on Maputon eläintarha ja aidan läpi voi katsella surullisen näköistä virtahepoa, joka seisoo yksin aitauksessaan.

Burning sand under my feet

It is a tuesday afternoon in Choupal. Im walking to the internet café and the sand is burning my feet dispite the leather sandals I got from Isabel, my husbands sister. Im walking alone in one of the ”bairro” s of Maputo, local neighbourhood where I seem to be only white. After two weeks staying in Choupal I feel that people are not staring me so much anymore or maybe I just have been already used to that. I try to smile and greet atleast the older people on the street while I walk. 

 Trip to sister Isabels house in Zimpeto.

 Nelo taking bath at home.

My voluntary work hasn´t started yet and I´m happy about it because the heat is time to time overwhealming and makes me very tired. What helps, under the beating sun of Mozambique is right attitude, fan next to bed, two showers per day and memories about cold Finland. What comes to my becoming work in another ”bairro” Chamanculo, I´ve been told by locals that there I will see the most poorest people. Unfortunately it will not be the first time for me. The half year in the slum of the Swaziland´s capital showed me already quite a lot. I guess this time the slum will be just much bigger and more packed. As a person who likes to work and is very active, I´m already missing work, but same time I understand that I need time for settling down and get used to all new things that Mozambique is offering to me.

More about the place we live at the moment. We live in small plot in Choupal which has two rooms and toilet. The size of the whole plot is approximately 8x10 meters. Right now we are here six persons and two are sleaping outside in the tent! There you can count how many m² everybody has. As a only child of my family I have to admit that sometimes I would enjoy a moment without all this relatives. If I stay in my room alone after couple minutes they will come to ask am I fine etc. In Finland I am not definately the most silent person but here, due the language also, I am. Finnish silence and peace seeking is not understood here. Anyway I don´t mind the lack of ”own time” because I like the way how mozambicans enjoy they life inspite of many difficulties.

Our home in Choupal is same as last year when I visited. The improvements, I was happy to see, was cat in the house! White, dirty and very thin, but I haven´t seen a single rat since I came! And what made me even more happy I saw the cat eating a cockroach also! My shiny bug friends which I don´t care so much. Sisters of my husband are just laughing to me when I shout to my husband to save me from ”baratos”. They make me also laugh to myself and my stupidity.

I had plans to start composting since the area doesn´t have proper waste collection and most waste we produce here is biodegradable. ”Africa time” and everything moves slowly the plan hasn´t become in reality yet, but every day I get more frustrated to rottening vegetable peelings in the plastic bags next to our gate so I guess the compost will stand quite soon in our yard. And what comes to plastic bags, I find my self repeating the sentence ”Nao quero plastico, obrigada” I don´t wan´t plastic bag thankyou.

It is time for mangos right now and wow they are so goooood!!!! My friends, you can´t imagine how I enjoy these fresh fruits. I also planted couple of the seeds of fruit trees to test if they start to grow in this sandy soil. Locals say that the sand of Mozambique is very good gor cultivating and I have seen gardens on the pure sand. So now I´m just waiting my very first fruit trees to show up from the cutted mineral water bottles.

I hope everything is fine, up there far away. I enjoy my staying here but missing you guys.

 Crowded "chapas", the public transport. You can call it also "sauna" in this weather...