Vuosi vaihtoon Ponta do Ourossa

Vilanculos, Tofo, Ponta do Ouro, entententen, rannalle oli päästävä uuden vuoden viettoon. Porukkaa oli lähdössä matkaan paljon ja niinpä vuokra-autoksi hommattiin pikkubussi, lisäksi Land Rover. Matkakohteeksi valittiin lähimpänä oleva Ponta do Ouro, joka sijaitsee aivan Etelä-Mosambikissa Etelä-Afrikan rajalla. Olin aikasemminkin lukenut turistioppaista tästä rantakohteesta ja kaikkialla kehotettiin lähtemään matkaan nelivedolla. Niinpä kulkupelimme nähdessäni, esitinkin kohteliaasti mielipiteeni/kyselyni auton riittävyydestä kyseiselle tiettömälle taipaleelle yli hiekkadyynien. Miehinen kuoro vastasi että kyllä se kulkee. Jaa no mitäs siihen sitten enää sanomaan, kaipa nuo paremmin tietävät. No eivät tietäneet.

Tarkoitus oli lähteä aikaisin matkaan, jotta ehtisimme perille päiväsaikaan. Äijäporukan kanssa matkustelu on aina täynnä yllätyksiä eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Mitään valmisteluja ei ollut tehty lähtöpäivän aamuun mennessä, joten jouduimme hoitamaan ne ennen lähtöä. Ensimmäiseksi mentiin hiustenleikkuuseen; täytyyhän uutta vuotta ottaa tyylikkäänä vastaan. Seuraavaksi suunnattiin tietenkin viinakauppaan josta lähti mukaan skumpat ja muut viikonlopun virvokkeet. Tässä vaiheessa kyselin jo toistamiseen tarvitseeko ruokaa ostaa mukaan ja milloin mahdollisesti nämä hankinnat tehtäisiin. Viinakaupasta kuitenkin suunnattiin oluen ostoon, jota viinakaupasta ei saanut. Tässä välissä sentään ostettiin pienestä kojusta pari tonnikalapurkkia ja pullo coca-colaa oluen kyytipojaksi. 

Kello alkoi tässä vaiheessa näyttää jo yli puoltapäivää ja lautta Catembelle, josta pääsee maata pitkin Ponta do Ouroon, oli tupaten täynnä ja jonoon oli päästävä äkkiä jonottamaan, että mahduttaisiin mukaan. Ehdotin, joko nyt voisimme käydä ostamassa ruokaa mukaan, sillä olimme menossa telttailemaan ja sesonkiaikana ravintolat olisivat kalliita suositussa lomakohteessa. Poikia kuitenkin huoletti kovin mahdollisuus joutua juomaan lämmintä olutta ja ruokaostosten sijaan ehdimme vain hakea satamasta jäitä kylmälaukkuihin oluita jäähdyttämään.

Olut on telttailun tarkein varuste...kuulema...

 

Jaat ovat telttailun toiseksi tarkein varuste

Ruoat jäivät siis Maputon satamaan ja pikkubussi ahdettuna täyteen ihmisiä nyssyköineen ja kylmälaukkuja täynnä juomia ahtauduimme Catemben tupaten täydelle lautalle.

Kuten aikaisemmin mainitsin, kaikki näkemäni turistioppaat neuvovat nelivedon valintaa Ponta do Ouron suuntautuville matkoille ja kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei meidän pikkubussi täynnä tavaraa ja ihmisiä kulkisi upottavassa hiekassa. Onneksi joku kotoa lähtiessä oli tajunnut pakata mukaan hinausköyden, jolle tulikin enemmän käyttöä kuin aurinkovoiteelle koko rantaloman aikana. 20nen kerran juututtuamme hiekkaan sekosin laskuissa. Pari kertaa ei edes Land Rover saanut bussia irti hiekasta ja kiitos ystävällisten paikallisten, jotka saapuivat apuun lapioineen ja palmunlehvineen, saavuimme puolen yön aikaan Ponta do Ouroon.

Just mahuin siihen valiin

Catemben lautta tupatentaynna...ai mika turvallisuus?

Lehmia tienposkessa...

...ja tietenkin aijien piti menna niita hatistelemaan. Lauman perasta tulikin sitten vahan akaisempi pikkupoika keppinsa kanssa.

Olisko ollut noin 5. kerta...aurinko laskee noin tunnin sisalla...

Saavuttuamme, tajusimme, ettei kukaan tiennyt missä camping paikkamme sijaitsee ja tässä vaiheessa myös Land Roverista hajosi jokin ohjaukseen vaikuttava oleellinen osa. Löydettyämme henkilön, joka osasi meidät neuvoa yöpaikkaan, bussille piti löytää hinaaja. Lauantaiyönä selväpäisen nelivetokuskin löytäminen osoittautui mahdottomaksi ja jouduimme tyytymään enemmän ja vähemmän ilolientä nauttineen paikallisen hinaamaksi. Jälkeenpäin voin sanoa että mieluummin olisin työntänyt bussin vaikka yksin yöpaikkaan. Onneksi mitään ei käynyt ja pääsimme auton työntämisestä hiekkaisina mutta ehjin nahoin teltanpystytys puuhiin. Tietenkään kukaan ei ollut tarkistanut oliko kaikki osat mukana ja niinpä pari telttaa jäi pystyttämättä. Tähän ratkaisuksi osa lähti paikalliseen diskoon ja loput nukkumaan pystytettyihin telttoihin.

Steirat (kaislamatot paikkaavat puuttuvia telttoja)

 

Kiitos ihanan hamevaen, ruokaa saatiin kuin saatiinkin loihdittua

Pari päivää meni Pontassa mukavasti ilman sen kummempia vastoinkäymisiä. Valitettavasti vain kaunista rantapaikkaa, etenkin lomakausina häiritsevät tuhannet eteläafrikkalaiset, jotka saapuvat rajan takaa sikailemaan Mosambikin puolelle. Todellakin, kuva, jonka eteläafrikkalaisista siellä saa, on samaa luokkaa kuin suomalaiset ryyppyturistit Virossa. Niin miehet kuin naisetkin kulkevat rantavaatetuksissa mihin tahansa menevät, joka ei paikallisessa kulttuurissa ole etenkään naisten osalta tavallista muuten kuin prostituoiduille. Lisäksi, valitettavasti eteläafrikkalaiset tuovat lähes kaiken mukanaan, joten paikalliset pienyrittäjät eivät juuri hyödy rajantakaisista turisteista. Puhumattakaan kaikesta siitä siivosta, jonka he jättävät jälkeensä. Vali vali…Onneksi meillä oli mukava oma porukka mukana, joten tarvetta uusien tuttavuuksien tekemiseen ei ollut. 

 

Ponta do Ouron ruuhkainen ranta

Ponta do Ouroon matkustaville voin suositella telttailupaikaksi käyttämäämme Masalas Place:a. Paikka on rauhallisella mäennyppylällä, merinäköalalla, jonne eteläafrikkalaisten mölinä ei juuri kuulu. Leirintäalueelta löytyy sähkö, suihkut (kylmä) ja wc:t meriäköalalla. Myös keittiö on kuulemma rakenteilla.

Mahavaivaisen unelma wc merinakoalalla, eipahan mene koko loma laatotuksia katsellessa

Lähtöpäivän aamuna sähellys jatkui. Tietenkin kaikki oli monta tuntia myöhässä ja tavarat osittain märkänä edellisen päivän sateesta. Land Rover oli sentään saatu kuntoon paikallisessa pajassa, mutta kummankin auton tankit näyttivät lähes nollaa. Sattuipa olemaan päivä, jolloin kaikki muutkin suuntasivat kotia kohti ja kylän ainoalta huoltoasemalta oli tietenkin kaikki polttoaine loppu. Seuraavaksi lähimmät huoltoasemat sijaitsevat Etelä-Afrikan puolella ja Catembella. Land Roverin puolitankkisen kanssa lähdettiin siis Etelä-Afrikkaan bensan hakuun, kunnes rajalla huomattiin että ainoalla, jolla oli passi mukana, ei osannut ajaa manuaalilla. Siinä aikamme rajaviranomaisia maaniteltuamme, että voisin ilman maastapoistumiseen tarvittavaa maahanmuuttoviraston lappua lähteä bensanhakuun, puoli tuntia ennen rajan sulkemista, ystävällinen herrasmies lupautui hakemaan bensan. Paluumatkalla Pontaan juutuimme tietenkin muutamia kertoja hiekkadyyneille, normijuttu jo. 

 

Paikallinen autokorjaamo, pienempi kuin auto

Taas kerran paluumatka kotiin alkoi jo illan hämärtyessä, mutta tulomatkasta jo hieman oppineena juutuimme vain noin 5 kertaa hiekkaan. Kerran tosin jo niin pahasti, että jouduimme odottamaan ohikulkevan apua. Catembelle saavuttiin jo viimeisen Maputon lautan mentyä, joten yö vietettiin taas autossa.

Saattaa kuulostaa täysin epäonnistuneelta matkalta täynnä vastoinkäymisiä, mutta kaikilla meillä oli oikeasti hauskaa, eikä missään vaiheessa oltu toivoamme menettäneitä. Tätä muistelmaa kirjoittaessani totesin Steliolle että olipa katastrofireissu ja hän totesi että oli täydellinen reissu. Niin kai se onkin; jos kaikkea sitä sähellystä ei olisi tapahtunut, ei varmaan olisi naurettu niin paljon, eikä muistaisi tapahtumia niin hyvin. Afrikkalainen suhtautuminen vastoinkäymisiin on parhaimmillaan juuri tätä, eikä jälkeenpäin muistella pahalla. Tällaiselle matkalle en kovin mielellään suomalaisten kanssa lähtisi, tai ehkä kaikki olisi suomalaisten kanssa hyvin suunniteltua, eikä koko sähläystä pääsisi tapahtumaan.

Elämänmatka ja matkailua Mosambikissa

Elämän matka ei suinkaan ole suojaista ja tasaista, kaikkihan sen tietävät ja varmaan myös kokevat. Hyväonninen on, jos ei yllätyksiä eteen satu ja vastoinkäymisiä kohtaa. Ja mitäpä matka olisi ilman suolaisia ja happamia hetkiä, liika makeasta tulee vain vatsa kipeäksi. Myös oma elämän matkani on kohdannut pomppuja ja varmaan osittain siksi kirjoituskin on jäänyt sitten joulukuun. Nyt kuitenkin tuntuu että matkanteko on tasaistunut ja on taas intoa kirjoittaa kokemuksista jo täällä rakkaaksi tulleessa maassa.

Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella muistelmien omaisesti mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä sitten viime päivityksen. Elämän matka on tasaistunut, mutta matkailua mosambikin pomppuisilla teillä on tullut harrastettua ahkerasti.

Joulunviettoa Manicassa

Vanhempien maanittelusta huolimatta päätin viettää joulun Mosambikissa ja sainkin kutsun uuden tuttavuuteni, Stelion, vanhempien luokse Manicaan. Ajattelin että eipähän tarvitse matkustaa päivä kaupalla ympäri maapalloa ja saan levättyä kunnolla. No eipähän se ihan niin mennyt. Matkaan lähdettiin autolla ja matka Manicaan ei käynytkään ihan muutamassa tunnissa. Matkaa ensimmäiselle pysäkille Beiraan on nimittäin Maputosta noin 1200 kilometriä ja siitä vielä Manicaan noin pari sataa. Heräsimme aikaisin, jo neljältä, jotta ehtisimme saman päivän aikana Beiraan asti moikkaamaan toisen auton kuskin vanhempia ja yöpymään siellä. Tämän toisen auton kuski kuitenkin päätti edellisenä iltana istuskella turinoimassa yli puoleen yöhön ja niinpä jouduimme pysähtelemään vähän väliä, jotta hän pääsi lepäämään. Matka Beiraan kesti 30 tuntia! Ehdin jo miettiä että olisi aikaa sitten ollut Suomessa joulunvietossa.

Odottelua tienposkessa keskella maaseutua toisen kuskin levatessa.

Tien varrelta, maaseudulta bongattu poika leluautoineen auringon noustessa

Auringonnousu maaseudulla, jossain valilla Maputo-Beira

Siina ootellessa ehtii leikkia kameralla

"hyvin pakattu" hiilikuorma

Hiilikuorma "levitettyna" tienpenkareelle hetkea myohemmin...kuski naytti hieman kypsalta.

Beiraan päästyämme oli siis jo aamupäivä ja niinpä jätimme nukkumiset väliin, auto lastattiin tuliaisravuilla ja -katkaravuilla täyteen ja suuntasimme sisämaahan Manican kylään. Kun saavuimme Manicaan, tuntui vähän samalta kuin Turusta Suonenjoelle olisi lähtenyt loman viettoon. Manica sijaitsee keski-Mosambikissa aivan Zimbabwen rajan tuntumassa. Kylä sijaitsee vuoristoisella alueella, jota halkoo monet joet. Joulun vietto erosi ainakin tässä perheessä paljon oman perheeni. Jouluateriaa ei syöty, lahjoja ei jaettu, kirkkoon ei menty enkä joulusaunaankaan päässyt. No eipä siinä mitään, levättyä ainakin tuli hyvin. Joulukirkon sijasta lähdettiin jouluaattona illan viettoon Chimoion kaupunkiin tanssahtelemaan paikallisessa yökerhossa. 

Aitille todisteita: tytar elossa ja hyvissa voimin (kuvan tuoppi ei liity tapaukseen)

Manicassa on musta Jeesus

Manican kirkko taytyi kayda tsekkaamassa, vaikka joulukirkkoa ei ollutkaan.

Manican maisemaa

Jo alkumatkasta auton kulku oli hieman nykivää ja paheni joulun aikana. Mitäs siinä sitten kuin korjaamolle selvittämään mikä kotterossa vikana. Chimoissa mekaanikko väitti kiven kovaan että bensapumppu täytyy vaihtaa. Bensapumpun kanssa hommattiin koko päivä, eikä tietenkään vika korjaantunut. No siinä pienen, ainoan puun alla, vesikanisterin päällä istuen, paikallista Manicaa hörppien ja auton konepelliltä take away kanaa mutustellen päivä läheni loppuaan ja päätimme jättää auton ystävän isän luo Beiraan parempaan huoltoon ja palata lentämällä takaisin Maputoon. Työt kutsuivat.

Victor, Stelio ja kaveri pitamassa vahtia autonkorjauksesta

Siina se kottero nyt on ja missas se bensapumppu sijaitseekaan?