Vuosi vaihtoon Ponta do Ourossa

Vilanculos, Tofo, Ponta do Ouro, entententen, rannalle oli päästävä uuden vuoden viettoon. Porukkaa oli lähdössä matkaan paljon ja niinpä vuokra-autoksi hommattiin pikkubussi, lisäksi Land Rover. Matkakohteeksi valittiin lähimpänä oleva Ponta do Ouro, joka sijaitsee aivan Etelä-Mosambikissa Etelä-Afrikan rajalla. Olin aikasemminkin lukenut turistioppaista tästä rantakohteesta ja kaikkialla kehotettiin lähtemään matkaan nelivedolla. Niinpä kulkupelimme nähdessäni, esitinkin kohteliaasti mielipiteeni/kyselyni auton riittävyydestä kyseiselle tiettömälle taipaleelle yli hiekkadyynien. Miehinen kuoro vastasi että kyllä se kulkee. Jaa no mitäs siihen sitten enää sanomaan, kaipa nuo paremmin tietävät. No eivät tietäneet.

Tarkoitus oli lähteä aikaisin matkaan, jotta ehtisimme perille päiväsaikaan. Äijäporukan kanssa matkustelu on aina täynnä yllätyksiä eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Mitään valmisteluja ei ollut tehty lähtöpäivän aamuun mennessä, joten jouduimme hoitamaan ne ennen lähtöä. Ensimmäiseksi mentiin hiustenleikkuuseen; täytyyhän uutta vuotta ottaa tyylikkäänä vastaan. Seuraavaksi suunnattiin tietenkin viinakauppaan josta lähti mukaan skumpat ja muut viikonlopun virvokkeet. Tässä vaiheessa kyselin jo toistamiseen tarvitseeko ruokaa ostaa mukaan ja milloin mahdollisesti nämä hankinnat tehtäisiin. Viinakaupasta kuitenkin suunnattiin oluen ostoon, jota viinakaupasta ei saanut. Tässä välissä sentään ostettiin pienestä kojusta pari tonnikalapurkkia ja pullo coca-colaa oluen kyytipojaksi. 

Kello alkoi tässä vaiheessa näyttää jo yli puoltapäivää ja lautta Catembelle, josta pääsee maata pitkin Ponta do Ouroon, oli tupaten täynnä ja jonoon oli päästävä äkkiä jonottamaan, että mahduttaisiin mukaan. Ehdotin, joko nyt voisimme käydä ostamassa ruokaa mukaan, sillä olimme menossa telttailemaan ja sesonkiaikana ravintolat olisivat kalliita suositussa lomakohteessa. Poikia kuitenkin huoletti kovin mahdollisuus joutua juomaan lämmintä olutta ja ruokaostosten sijaan ehdimme vain hakea satamasta jäitä kylmälaukkuihin oluita jäähdyttämään.

Olut on telttailun tarkein varuste...kuulema...

 

Jaat ovat telttailun toiseksi tarkein varuste

Ruoat jäivät siis Maputon satamaan ja pikkubussi ahdettuna täyteen ihmisiä nyssyköineen ja kylmälaukkuja täynnä juomia ahtauduimme Catemben tupaten täydelle lautalle.

Kuten aikaisemmin mainitsin, kaikki näkemäni turistioppaat neuvovat nelivedon valintaa Ponta do Ouron suuntautuville matkoille ja kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei meidän pikkubussi täynnä tavaraa ja ihmisiä kulkisi upottavassa hiekassa. Onneksi joku kotoa lähtiessä oli tajunnut pakata mukaan hinausköyden, jolle tulikin enemmän käyttöä kuin aurinkovoiteelle koko rantaloman aikana. 20nen kerran juututtuamme hiekkaan sekosin laskuissa. Pari kertaa ei edes Land Rover saanut bussia irti hiekasta ja kiitos ystävällisten paikallisten, jotka saapuivat apuun lapioineen ja palmunlehvineen, saavuimme puolen yön aikaan Ponta do Ouroon.

Just mahuin siihen valiin

Catemben lautta tupatentaynna...ai mika turvallisuus?

Lehmia tienposkessa...

...ja tietenkin aijien piti menna niita hatistelemaan. Lauman perasta tulikin sitten vahan akaisempi pikkupoika keppinsa kanssa.

Olisko ollut noin 5. kerta...aurinko laskee noin tunnin sisalla...

Saavuttuamme, tajusimme, ettei kukaan tiennyt missä camping paikkamme sijaitsee ja tässä vaiheessa myös Land Roverista hajosi jokin ohjaukseen vaikuttava oleellinen osa. Löydettyämme henkilön, joka osasi meidät neuvoa yöpaikkaan, bussille piti löytää hinaaja. Lauantaiyönä selväpäisen nelivetokuskin löytäminen osoittautui mahdottomaksi ja jouduimme tyytymään enemmän ja vähemmän ilolientä nauttineen paikallisen hinaamaksi. Jälkeenpäin voin sanoa että mieluummin olisin työntänyt bussin vaikka yksin yöpaikkaan. Onneksi mitään ei käynyt ja pääsimme auton työntämisestä hiekkaisina mutta ehjin nahoin teltanpystytys puuhiin. Tietenkään kukaan ei ollut tarkistanut oliko kaikki osat mukana ja niinpä pari telttaa jäi pystyttämättä. Tähän ratkaisuksi osa lähti paikalliseen diskoon ja loput nukkumaan pystytettyihin telttoihin.

Steirat (kaislamatot paikkaavat puuttuvia telttoja)

 

Kiitos ihanan hamevaen, ruokaa saatiin kuin saatiinkin loihdittua

Pari päivää meni Pontassa mukavasti ilman sen kummempia vastoinkäymisiä. Valitettavasti vain kaunista rantapaikkaa, etenkin lomakausina häiritsevät tuhannet eteläafrikkalaiset, jotka saapuvat rajan takaa sikailemaan Mosambikin puolelle. Todellakin, kuva, jonka eteläafrikkalaisista siellä saa, on samaa luokkaa kuin suomalaiset ryyppyturistit Virossa. Niin miehet kuin naisetkin kulkevat rantavaatetuksissa mihin tahansa menevät, joka ei paikallisessa kulttuurissa ole etenkään naisten osalta tavallista muuten kuin prostituoiduille. Lisäksi, valitettavasti eteläafrikkalaiset tuovat lähes kaiken mukanaan, joten paikalliset pienyrittäjät eivät juuri hyödy rajantakaisista turisteista. Puhumattakaan kaikesta siitä siivosta, jonka he jättävät jälkeensä. Vali vali…Onneksi meillä oli mukava oma porukka mukana, joten tarvetta uusien tuttavuuksien tekemiseen ei ollut. 

 

Ponta do Ouron ruuhkainen ranta

Ponta do Ouroon matkustaville voin suositella telttailupaikaksi käyttämäämme Masalas Place:a. Paikka on rauhallisella mäennyppylällä, merinäköalalla, jonne eteläafrikkalaisten mölinä ei juuri kuulu. Leirintäalueelta löytyy sähkö, suihkut (kylmä) ja wc:t meriäköalalla. Myös keittiö on kuulemma rakenteilla.

Mahavaivaisen unelma wc merinakoalalla, eipahan mene koko loma laatotuksia katsellessa

Lähtöpäivän aamuna sähellys jatkui. Tietenkin kaikki oli monta tuntia myöhässä ja tavarat osittain märkänä edellisen päivän sateesta. Land Rover oli sentään saatu kuntoon paikallisessa pajassa, mutta kummankin auton tankit näyttivät lähes nollaa. Sattuipa olemaan päivä, jolloin kaikki muutkin suuntasivat kotia kohti ja kylän ainoalta huoltoasemalta oli tietenkin kaikki polttoaine loppu. Seuraavaksi lähimmät huoltoasemat sijaitsevat Etelä-Afrikan puolella ja Catembella. Land Roverin puolitankkisen kanssa lähdettiin siis Etelä-Afrikkaan bensan hakuun, kunnes rajalla huomattiin että ainoalla, jolla oli passi mukana, ei osannut ajaa manuaalilla. Siinä aikamme rajaviranomaisia maaniteltuamme, että voisin ilman maastapoistumiseen tarvittavaa maahanmuuttoviraston lappua lähteä bensanhakuun, puoli tuntia ennen rajan sulkemista, ystävällinen herrasmies lupautui hakemaan bensan. Paluumatkalla Pontaan juutuimme tietenkin muutamia kertoja hiekkadyyneille, normijuttu jo. 

 

Paikallinen autokorjaamo, pienempi kuin auto

Taas kerran paluumatka kotiin alkoi jo illan hämärtyessä, mutta tulomatkasta jo hieman oppineena juutuimme vain noin 5 kertaa hiekkaan. Kerran tosin jo niin pahasti, että jouduimme odottamaan ohikulkevan apua. Catembelle saavuttiin jo viimeisen Maputon lautan mentyä, joten yö vietettiin taas autossa.

Saattaa kuulostaa täysin epäonnistuneelta matkalta täynnä vastoinkäymisiä, mutta kaikilla meillä oli oikeasti hauskaa, eikä missään vaiheessa oltu toivoamme menettäneitä. Tätä muistelmaa kirjoittaessani totesin Steliolle että olipa katastrofireissu ja hän totesi että oli täydellinen reissu. Niin kai se onkin; jos kaikkea sitä sähellystä ei olisi tapahtunut, ei varmaan olisi naurettu niin paljon, eikä muistaisi tapahtumia niin hyvin. Afrikkalainen suhtautuminen vastoinkäymisiin on parhaimmillaan juuri tätä, eikä jälkeenpäin muistella pahalla. Tällaiselle matkalle en kovin mielellään suomalaisten kanssa lähtisi, tai ehkä kaikki olisi suomalaisten kanssa hyvin suunniteltua, eikä koko sähläystä pääsisi tapahtumaan.