Elämänmatka ja matkailua Mosambikissa

Elämän matka ei suinkaan ole suojaista ja tasaista, kaikkihan sen tietävät ja varmaan myös kokevat. Hyväonninen on, jos ei yllätyksiä eteen satu ja vastoinkäymisiä kohtaa. Ja mitäpä matka olisi ilman suolaisia ja happamia hetkiä, liika makeasta tulee vain vatsa kipeäksi. Myös oma elämän matkani on kohdannut pomppuja ja varmaan osittain siksi kirjoituskin on jäänyt sitten joulukuun. Nyt kuitenkin tuntuu että matkanteko on tasaistunut ja on taas intoa kirjoittaa kokemuksista jo täällä rakkaaksi tulleessa maassa.

Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella muistelmien omaisesti mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä sitten viime päivityksen. Elämän matka on tasaistunut, mutta matkailua mosambikin pomppuisilla teillä on tullut harrastettua ahkerasti.

Joulunviettoa Manicassa

Vanhempien maanittelusta huolimatta päätin viettää joulun Mosambikissa ja sainkin kutsun uuden tuttavuuteni, Stelion, vanhempien luokse Manicaan. Ajattelin että eipähän tarvitse matkustaa päivä kaupalla ympäri maapalloa ja saan levättyä kunnolla. No eipähän se ihan niin mennyt. Matkaan lähdettiin autolla ja matka Manicaan ei käynytkään ihan muutamassa tunnissa. Matkaa ensimmäiselle pysäkille Beiraan on nimittäin Maputosta noin 1200 kilometriä ja siitä vielä Manicaan noin pari sataa. Heräsimme aikaisin, jo neljältä, jotta ehtisimme saman päivän aikana Beiraan asti moikkaamaan toisen auton kuskin vanhempia ja yöpymään siellä. Tämän toisen auton kuski kuitenkin päätti edellisenä iltana istuskella turinoimassa yli puoleen yöhön ja niinpä jouduimme pysähtelemään vähän väliä, jotta hän pääsi lepäämään. Matka Beiraan kesti 30 tuntia! Ehdin jo miettiä että olisi aikaa sitten ollut Suomessa joulunvietossa.

Odottelua tienposkessa keskella maaseutua toisen kuskin levatessa.

Tien varrelta, maaseudulta bongattu poika leluautoineen auringon noustessa

Auringonnousu maaseudulla, jossain valilla Maputo-Beira

Siina ootellessa ehtii leikkia kameralla

"hyvin pakattu" hiilikuorma

Hiilikuorma "levitettyna" tienpenkareelle hetkea myohemmin...kuski naytti hieman kypsalta.

Beiraan päästyämme oli siis jo aamupäivä ja niinpä jätimme nukkumiset väliin, auto lastattiin tuliaisravuilla ja -katkaravuilla täyteen ja suuntasimme sisämaahan Manican kylään. Kun saavuimme Manicaan, tuntui vähän samalta kuin Turusta Suonenjoelle olisi lähtenyt loman viettoon. Manica sijaitsee keski-Mosambikissa aivan Zimbabwen rajan tuntumassa. Kylä sijaitsee vuoristoisella alueella, jota halkoo monet joet. Joulun vietto erosi ainakin tässä perheessä paljon oman perheeni. Jouluateriaa ei syöty, lahjoja ei jaettu, kirkkoon ei menty enkä joulusaunaankaan päässyt. No eipä siinä mitään, levättyä ainakin tuli hyvin. Joulukirkon sijasta lähdettiin jouluaattona illan viettoon Chimoion kaupunkiin tanssahtelemaan paikallisessa yökerhossa. 

Aitille todisteita: tytar elossa ja hyvissa voimin (kuvan tuoppi ei liity tapaukseen)

Manicassa on musta Jeesus

Manican kirkko taytyi kayda tsekkaamassa, vaikka joulukirkkoa ei ollutkaan.

Manican maisemaa

Jo alkumatkasta auton kulku oli hieman nykivää ja paheni joulun aikana. Mitäs siinä sitten kuin korjaamolle selvittämään mikä kotterossa vikana. Chimoissa mekaanikko väitti kiven kovaan että bensapumppu täytyy vaihtaa. Bensapumpun kanssa hommattiin koko päivä, eikä tietenkään vika korjaantunut. No siinä pienen, ainoan puun alla, vesikanisterin päällä istuen, paikallista Manicaa hörppien ja auton konepelliltä take away kanaa mutustellen päivä läheni loppuaan ja päätimme jättää auton ystävän isän luo Beiraan parempaan huoltoon ja palata lentämällä takaisin Maputoon. Työt kutsuivat.

Victor, Stelio ja kaveri pitamassa vahtia autonkorjauksesta

Siina se kottero nyt on ja missas se bensapumppu sijaitseekaan?