Oi kotimaani

Viisi viikkoa takana Suomilomaa ja paluu arkeen on taas edessä.  Suomessa ollessani Mosambikin elämä tuntuu unelta ja toisaalta taas aina Mosambikissa ollessani Suomi tuntuu niin epätodelliselta. Hyppääminen näiden kahden maailman välillä ei kuitenkaan ole vaikeaa; siinä auttavat vähintäänkin aina kahden päivän pituinen matkustus, jonka aika kulttuurierot ja ympäristö  vähän niin kuin liukumalla vaihtuvat.

Maputosta bussilla lähdettäessä Johannesburgiin päin ympäristö alkaa siistiytyä ja heti rajan jälkeen sekä metsät että pellot ovat eurooppalaisittain siisteissä riveissä. Etelä-Afrikasta ja yleensä yhden tai kahden kansainvälisen lentokentän aikana porukka alkaa kansainvälistyä ja vaaleaa väriä näkyä jo enemmän. Mikäli viimeinen vaihto on esim. Amsterdamissa tai Berliinissä, Helsinkiin lähtevän lennon portilla kuulee jo suomeakin ja ensimmäiset väristykset oman kielen käytöstä alkavat. Jos on rahaa ja onnea ollut ja lento on Finnairin, saattaa tarjolla olla jopa Hesari tai jotain ruisleivän tyyppistä.

Tällä kertaa tunsin ensimmäistä kertaa oikein riemua Suomeen lähtemisestä. Oli kova ikävä vanhempia, yhtä vielä elossa olevaa isovanhempaa ja tietenkin ystäviä. Saunaa, ruisleipää, järviä ja muuta suomalaista myös kaivaten, mutta jo vähenevässä määrin.

Reilu kuukausi meni kuin siivillä: saunoin lähes joka päivä, ratsastin hurmaavilla issikoilla pohjanmaan metsissä ja pelloilla, istuin laiturilla katselemassa järvimaisemaa, ajoin autolla ympäri Suomea yli 2000 kilometriä, juhlittiin kesäyössä kavereiden kanssa aamuun asti, naurettiin, itkettiin, muisteltiin ja suunniteltiin tulevaa. Yhtään kertaa ei tullut kulttuurishokkiolo, mikä aina ennen Afrikasta tullessa on iskenyt kotimaassa ja nautin olostani täysillä.

Issikoiden selassa Pohjanmaalla, Malkakoskella

Onnellisena onnenpyorassa

Suonenjoki haltuun

Myös ensimmäistä kertaa pois lähtiessä tuntui että olisin vielä mielellään jäänyt Suomeen ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun näin Suonenjoen juna-aseman ja isän vilkuttamassa junan ikkunasta. Mietin ennen lähtöäni miksi en enää tuntenut niin suurta hinkua palata Afrikkaan kuin aikaisemmin, eikä Suomessa olo tuntunut yhtään hullummalta. Ensinnäkin luulen että olen aikuistumassa ja tunnen olevani jo niin itsenäinen, pesästä pois lentänyt, että välimatkaa vanhempiin ei enää tarvitse itsenäisesti elämiseen. Toiseksi, rakas isoisäni alkaa olla jo melko vanha ja haluaisin viettää hänen kanssa enemmän aikaa kuin kerran vuodessa, puhumattakaan kaikista muista rakkaista.

Nyt kun Maputon valot jo häämöttävät, tuntuu hyvältä palata. Bussi on täynnä iloista puheensorinaa ja ikkunoista näkyy Afrikan laskeva aurinko. Kaikki Afrikassa käyneet tietävät kuinka lumoava tuo pieni hetki ennen pimeyttä on. Sukat pakkasin jo laukkuun rajalla ja alkoi melkein jo naurattaa rajalla säätäminen viranomaisten kanssa. I´m back home!