Lapsista ja niiden kasvatuksesta, täällä ja siellä

(Kirjoitettu lokakuussa 2013)

Pari viimeistä vuotta naamakirja on täyttynyt ystävien ja tuttujen lisääntymisprojekteista, joten lapsiasiat on pyörineet omassakin mielessä. Etenkin erot oman, suomalaisen kulttuurin ja tämän täkäläisen kulttuurin tavoissa kasvattaa lapsia. Eroja on paljon eikä niitä voi olla huomaamatta sekä hyvässä että pahassa.

Olen nyt jo yli puolitoista vuotta tehnyt työtä Chamanculon slummialueella hankkeissa, joissa lapsilla ja nuorilla on suuri rooli. Olen siis päässyt tutustumaan monen ikäisiin lapsiin, niin heidän kotonaan, koulussa ja hankkeiden aktiviteeteissa. Lisäksi olen omien tuttujen ja ystävien kautta oleskellut paikallisten lasten kanssa.

Äiti pienen lapsensa kanssa bussissa. Lapset eivät maksa mitään julkisissa, mutta he eivät myöskään saa istumapaikkaa vaan joutuvat istumaan sylissä tai seisomaan.

 Kaikkihan aina ensiksi tänne tultuaan ihastuvat hymyileviin lapsiin ja siellä pohjoisessakin suurin osa täältä tulevasta kuvamateriaalista on suloisuudellaan hurmaavia käkkäräpäitä. Ja täytyy myöntää että itsellekin parasta koko Chamanculossa on juuri lapset ja kaikki työ mitä heidän kanssaan olen päässyt tekemään.

Mosambikissa, kuten varmaan suuressa osassa Afrikkaa lapset ovat paljon enemmän läsnä ympäristössä; ainakin täällä Chamanculossa vanhemmilla ei ole rahaa pienten lasten päivähoitoon, joten lapset pysyvät kotona vanhempien perheenjäsenten kanssa, jotka eivät käy töissä. Alakoulua käyvät lapsetkin ovat paljon enemmän kotona kuin Suomessa, sillä koulupäivät ovat paljon lyhempiä. Lyhyet koulupäivät taas johtuvat siitä, että lapset joutuvat käymään vuoroissa tunneilla päivän mittaan tilan ja opettajapuutteen vuoksi. Yleensä koulupäivä kestää vain 3-4 tuntia. Loppupäivän lapset sitten viettävätkin vanhempien helmoissa kotiapuna tai kavereiden kesken.

Naapuruston tyttöjä koulupäivän päätyttyä.

Paikalliset äidit ja isät luottavat paljon lasten keskinäiseen huolehtimiseen ja periaatteeseen koko kylä kasvattaa. Päivittäin näen juuri kävelemään oppineita taaperoita yksin tai melkein yhtä pienen sisaruksen kanssa kadulla harhailemassa. Olen itsekin varovaisesti yrittänyt tätä "koko kylä kasvattaa" -periaatetta. Kerran nappasin kaljapullon noin 6 vuotiaalta (sain kyllä hänen huoltajaltaan siitä huudot), joka juopotteli keskellä päivää kadulla ja kerran äkkäsin parivuotiaan imeskelemästä pikaliimatuubia. Että näin. Lastenkasvatuksesta minulle ei vielä ole minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta, mutta en voi olla puuttumatta kun tuollaista näen.

Kaiken kaikkiaan lasten kasvatus on paljon rennompaa suurelta osin Mosambikissa. Basilleista, hurjista tappeluleikeistä, ruoasta jne. vanhemmat eivät ole niin huolissaan kuin Suomessa. Paikalliset lapset itkevät harvemmin kuin Suomessa; En ole koskaan kuullut Chamanculossa yhdenkään lapsen itkevän ja kiukuttelevan ostoksilla. Toisaalta olen nähnyt lukemattomia kertoja aikuisia hakkaamassa lapsiaan jopa julkisilla paikoilla. Myös opettajat kouluissa harrastavat vielä ruumiillista kurittamista. Opettajien perustyökalu onkin keppi, jota heilutetaan luokan edessä muistutuksena huonon käytöksen seurauksista.

Tässä nauhoitan kolmasluokkalaisten lukuhetkeä Chamanculossa.

Tätä kirjoitusta nyt jälkikäteen julkaistessani oma lapsi on jo tulossa ja toivottavasti osaan sitten kasvatukseen poimia ne hyvät asiat kummastakin kasvatuskulttuurista.