Jänniä ammatteja ja työpajoja

Mosambikissa, niinkuin varmaan useimmissa Afrikan maissa, erilaisia keinoja tienata elantoa riittää niin pitkälle kuin mielikuvitustakin. Näiden Mosambikissa viettämieni kuukausien aikana on vastaan tullut jos jonkinlaista kauppamiestä ja –naista. Pahvilaatikoista keitettyjä kananmunia kauppaavat pojat, massiivisia  olohuoneen mattoja ja naulakoita katuja pitkin kanniskelevat ja raakaa kaaliraastetta tarjoilevat ovat jokapäiväinen näky. Kengänkiillottajat ja –korjaajat katujen kulmissa ovat ehkä vähän tutumpia ammatteja, tosin Suomesta jo lähes sukupuuttoon kuolleita. 

Kadullakauppaajia on siis monenlaisia, mutta äänekkäimpiä heistä ovat vihannesten myyjät. Myyjillä on yleensä nyytillinen vihanneksia päänsa päällä tai kottikärryissä kuljetettuina ja markkinointi tapahtuu kovaan ääneen kadulla huudellen. Jokaisella kauppaajalla on persoonallinen, kantava ääni ja yleensä he käyttävät paikallista changanan kieltä. Alkuajoista ihmettelin mitä runonlaulajia kadulla kulkee, kunnes hoksasin myytävät tuotteet. Vihannesten lisäksi tähän tapaan myydään muun muassa luutia. 

Erikoisemmasta päästa ovat kenties kynnenlakkaajat. Kyseinen ammattikunta koostuu yleensä nuorista miehistä, jotka kanniskelevat kynsilakkapulloja tökättynä laudanpatkään. Heiltä voi ostaa kynsihuollon, viilauksineen ja lakkoineen halpaan hintaan ja palvelu suoritetaan tietenkin kadulla juuri siinä kohtaa missä ollaan tavattu. Itse en ole palvelua ole kokeillut, mutta seuratessani paria suoritusta olen todennut etta laatu ei välttämättä ole parhaasta mahdollisesta päästä, toisaalta mitä voi vaatia kynnenlakkaukselta pölyisellä kadulla.

En loytanyt tekstiin sopivia kuvia niin laitoin muuta. Tassa Talvinan ja Delmon kanssa Catembella.

Myos Catembelta; vanhukset kuluttamassa aikaansa rannalla

Järjestökentällä mosambikilaiset rakastavat erilaisia seminaareja ja työpajoja. Ja kukapa ei nyt pitäisi päivän tai parin vaihtelusta työpaikan arkirytmiin ja tietenkin ilmaisia ruokailuja, yleensä hulppeilla buffettiruoilla. Vaikka olen ollut vain vapaaehtoisena ASSCODECHAlla olen päässyt jo muutamaan otteeseen mukaan tallaisiin tapahtumiin. Itselleni tapahtumat ovat olleet hyviä oppimistilanteita sekä kielen että paikallistuntemuksen kannalta, ASSCODECHAlle nämä tilaisuudet ovat lähinnä verkostoitumista ja yhteydenpitoa muihin järjestöihin.

Viimeisimmässä työpajassa, Maputon alueen yksityisen vesifirman järjestämässä, sain makua paikallisten tavasta fasilitoida tälläisia tapahtumia. Tilaisuudessa käsiteltiin Maputon vedenjakelun ongelmia ja kuinka niitä voitaisiin ehkäistä sekä korjata tehokkaammin. Tietenkin aloitettiin kansallishymnillä, joka on muuten melkoisen pitkä! Siinä toisia kuunnellessa (en osaa vasta kun noin puolet kertosäkeestä) mietiskelin että aika hassulta tuntuisi Suomessa aloittaa seminaari hoilaamalla Oi maamme viimeistä säkeistöä myöten. Suomessa uskonnollisuus ja isänmaallisuus lienevät sen verran pannassa että tällaiset käytännöt tuntuvat meikälaisen sukupolvelle jo oudoilta. Viimeisimmät samankaltaiset muistot omasta elämästä lienevät ala-asteen toiselta luokalta, jonka vanhanaikainen opettaja laittoi meidät lapsukaiset hoilaamaan virsiä harmoonin säestyksellä joka aamu pulpetin vierellä sievassä jonossa.  Se lienee  Suomessa nykymitan mukaan pakottamista, toisin kuin mosambikilaiset tuntuvat pitävän näistä perinteistä. Mosambikin kansallishymni ei mielestäni hienoisessa melankolisuudessaan oikein sovi afrikkalaiseen menoon ja meininkiin mutta ainaakaan siinä ei enää, kuten kämppikseni minua sivisti, kiitellä Frelimoa, monipuoluejärjestelmää toteuttavan maan hallitsevaa puoluetta.

Jalkapallookin piti kayda katsomassa. MAMBAS OI! (Mozambique-Marocco 2-0 tai jottain sellasta, voitettiin kumminkin)