perjantai 3. toukokuuta 2013

Comprador! Paragem!


Monet vieläkin yllättyvät vastauksestani kysyessään olenko jo kokeillut chapalla (minibussilla) matkustamista, sillä joka päivä vähintään pari kertaa hyppään paikalliseen julkiseen kulkuneuvoon. Itselleni se on jo tutumpaa kuin koskaan Suomessa käyttämäni julkinen liikenne, mutta ymmärrän kyllä että monelle muualla kasvaneelle Maputon huonokuntoinen ja riittämätön bussiliikenne tuottaa jos ei nyt inhon väreitä niin ainakin totaalista välttelyä ja manaamista chapa -kuskien ängetessä törkeästi autolla liikkujan eteen.

Chapalla matkustelu onkin välillä jos jonkinlaista taidetta ja läheskään aina ei kyyti tunnu turvallisimmalta vaihtoehdolta, mutta itselleni se on jokapäiväinen välttämättömyys enkä ilman sitä tulisi toimeen. Chapoja on kahdenlaisia: pakettiauton (noin 16 istumapaikkaa) ja minibussin kokoisia (noin 25 istumapaikkaa). Istumapaikat eivät kuitenkaan määrittele kuinka monta matkustajaa kulkuneuvoon mahtuu ja otetaan. Ainoa sääntö matkustajien määrästä tuntuu olevan se että kunhan ovi mahtuu kiinni, silloin kun poliiseja on näkyvissä. 

Noin suurpiirteisesti chapoilla on pysäkit, mutta pyydettäessä pysähdytään muuallekin ja kyytiin voi hypätä mistä tahansa jos chapa kohdalla hiljentää, mutta vain jos poliiseja ei ole näkyvissä. Muualla kuin pysäkeillä chapan saa pysähtymään ensin katsekontaktin luomalla rahastajapoikaan joka roikkuu avoimesta oviaukosta ja vastaamalla vinkkaukseen pienellä etusormieleellä menosuuntaan päin. Kun chapasta haluaa poistua, huudetaan ”Paragem” rahastajapojalle, joka sitten omilla äänimerkeillään tiedottaa ajajalle mihin kohtaan pysähdytään seuraavaksi. Mikäli poliiseja on lähettyvillä, chapat eivät välttämättä pysähdy edes pysäkeille ja silloin on parasta vain lampsia seuraavan pysäkin suuntaan.

Ruuhka-aikaan sisäänpääsy ja chapasta poistuminen ovat niitä varsinaisia taideosioita. Suuria kantamuksia on turha harkita, ellei ole valmis maksamaan lisämaksua ja taistelemaan kahta kauheammin. Sisään tulee vain yksinkertaisesti tunkea, mieluiten kyynärpäät edellä, jos otteen saa oviaukon karmeista on sisäänpääsy jo todennäköinen. Valitettavasti juuri tästä syystä pysäkille tai huonoimmille paikoille jäävät useimmiten vanhukset, raskaana olevat naiset ja naiset lasten kanssa. Valitettavasti Mosambikissa tämä ei ole ainoa tilanne jossa luonnonlait pitävät paikkaansa myös ihmisten keskuudessa ja heikoimmat jäävät aina viimeiseksi.
Bussipysakki  "Romus" Chamanculossa

Joskus on valjaakin ja hyvalla tuurilla chapakin nain hyvassa kunnossa. Lahes kaikki chapat tulevat Japanista, jossa ne on "kaytetty loppuun". Mosambikissa sitten korjaillaan vahan etta kottero kulkee ja avot; autolla lisaa kilometreja edessa.

Paras seisomapaikka on auton keskivaiheilla juuri penkin kohdalla jota vasten voi nojata kurveissa ja jonka päälle voi laskea laukkunsa kun muut tunkevat pitkin käytävää ohi. Keskivaiheilla siksi että ulospääsy ei ole tuhottoman vaikeaa, mutta aiemmin ulospyrkivät eivät pakkaudu juuri siihen kohtaan. Ainakin kannattaa tähdätä avattavan ikkunan kohdalle, josta voi tarvittaessa hörpätä raikasta kaupunki-ilmaa kun kanssamatkustajan kainaloaromit hivelevät +35 asteen lämpötilassa hajuaistia. Muutaman kerran chapa -kuskille silmän vilkuttaminen on auttanut ja olen päässyt etupenkille istumaan. Luovuutta on lupa käyttää.

Mitä se sitten maksaa? Kaupungin sisällä matka maksaa 7 meticaista (alle 20 senttiä) ja hieman pidempi etäisyys 9 meticaista. Maksu suoritetaan lähtiessä compradorille (rahastajapoika), joka roikkuu oviaukosta ja huutelee lisämatkustajien saamiseksi sekä tunkee jos sisällä olevia tiiviimpään muodostelmaan. Aikatauluja ei ole, mutta normaalisti autoja kulkee niin tiheästi päiväsaikaan että kauan ei tarvitse odottaa jos ei ole nirso. Kyydin voi vaikkapa valita musiikkitarjonnan perusteella, joka yleensä soi sitä tarjoavissa täysin volyymein.

1 kommentti: