Beirasta matka jatkui kohti Maputoa Zimbabwen kautta. Reitti Zimbabwen ja Etelä-Afrikan läpi valittiin, koska Mosambikia vaivanneet tulvat olivat vieneet mukanaan pari siltaa Beiran ja Maputon väliltä ja ne on nyt toistaiseksi korvattu rautaisilla, korkeilla silloilla. Menopelimme Altezza on kaikkea muuta kuin sovelias maastoauto Mosambikin kuoppaisille teille, eikä olisi mataluutensa vuoksi kulkenut väliaikaissiltojen yli. Eipä hätää; Reitti Zimbabwen ja Etelä-Afrikan kautta ei ole kuin parisataa kilometriä pidempi.
Beirasta lähtö myöhästyi, kuten aina, tällä kertaa noin 10 tuntia suunnitellusta. Auton dokumentit olivat lähtöhässäkässä jääneet Maputoon ja kaverit, joiden piti ne lentokoneella lähettää Beiraan, eivät saaneet sitä aikaiseksi. No keksimme, että skannatut paperit voitaisiin käyttää poliisiasemalla ja leimauttaa väliaikaisiksi dokumenteiksi. Tässä kohdassa unohdimme että Mosambikin poliisin lappuset ja leimat eivät välttämättä kelpaa rajan toisella puolen.
Kaikesta huolimatta lähdimme Beirasta kohti Zimbabwen rajaa illan jo hämärtyessä auto täynnä Manicaan jääviä sukulaisia. Manicaan saavuimme seitsemän aikoihin illalla ja raja menee kiinni kahdeksalta. Emme olleet ehtineet vaihtaa rahaa, nälkä ja väsymys vaivasivat. Onneksi sain ylipuhuttua kuskin ja jäimme Manicaan yöksi.
Aamulla suuntasimme rajalle, jossa saimme vaihdettua meticaleja dollareiksi. Valitsimme matkustuspäivän suhteellisen huonosti, sillä oli Zimbabwen itsenäisyyspäivä. Juhlapäivinä afrikkalaiset univormulliset nimittäin tahtovat olla ahneempia kuin arkena. Ilmeisesti korruptio on Zimbabwessa vieläkin suurempi ongelma kuin Mosambikissa, tai ainakin se siltä tuntui kuuden tunnin ajomatkan aikana. Virallisista tilastotiedoista (jos sellaisia yleensä korruptiosta on olemassa), en tiedä.
 |
| Machipanda raja-asemalla on tunnelmaa.... rallallaa ja tullisedän taskut ne vaan pullottaa |
Jo rajan ylitys oli ajateltua vaikeampaa. Ensimmäinen yllätys oli viisumi, joka minulle piti ostaa á 30 $. Seuraavaksi autolle vaadittiin vakuutusta á 90 $, jonka oikea hinta on 50 $, ylimääräiset 40 $ menivät ilmeisesti kahden välimiehen ja tullivirkailijan taskuun alkuperäisten dokumenttien puuttuessa. Rajasta noin kilometrin päässä oli ensimmäinen poliisipartio odottamassa; Autosta puuttuu heijastimet sekä edestä että takaa, vaahtosammutin ja kahdesta varoituskolmiosta puuttuu toinen. Listauksen jälkeen naispoliisi ilmoitti viileästi sakon (taskuun menevän summan): 50 $. Tässä vaiheessa alkoi käämit palaa. Tinkasimme hetken ja maksoimme 9$ nyrpistelevälle poliisille. Noin 10 kilometrin päässä sama teatteri uudestaan; Tällä kertaa väitimme kivenkovaan että rahaa ei ole pyörylän hyrrää, joka oli lähes totta, sillä vaihtamamme rahat olivat jo melkein loppuneet rajalla ja ensimmäisellä poliisipysäytyksellä. Onneksi leppoisampi poliisisetä päästi meidät lähtemään ilman lahjontaa. Varmaan oli setä aloittanut itsenäisyyspäivän vieton ajoissa. Harmi vain että paikassa, jossa poliisi meidät pysäytti, myytiin hienoja kivipatsaita. En tietenkään voinut kaivaa kukkaroa esiin ja ostaa matkamuistoa jäljellä olevilla hätädollareilla.
 |
| Zimbabwesta ylijääneitä dollareita ei kaikkia voi Maputossa vaihtaa, kuntonsa vuoksi |
Näytti siltä, että matkasta Zimbabwen läpi tulisi kallis ja lahjonnan täyteinen, joten suuntasimme lähimpään kaupunkiin nostamaan lisää rahaa ja löysimme onneksemme autoon vaaditut heijastimet (2$). Ilmeisesti poliisin silmään ensimmäiseksi osuvat heijastintarrat auttoivat ja saimme olla loppumatkan rauhassa poliisipartioilta. Luultavasti asiaa auttoi myös, että poimimme kyytiin poliisiviranomaisen, joka oli liftaamassa tienvarressa. Herra oli ilmeisesti rivipoliisia paremmassa pestissä ja tarkistuspisteillä tummennetun takalasin alas laskettuamme poliisit nyökkäsivät vain hyväksyvästi ja toivottivat hyvää matkaa.
 |
| Kaupungista lisävarusteita autoon |
 |
| Maisemaa matkanvarrelta |
Vaikka törkeä korruptio oli alkanut jo tökkiä todella pahasti ja koko Zimbabwe alkoi tuntua vähemmän viehättävältä paikalta, maisemat olivat kauniita. Paljon suuria, taianomaisia baobabpuita, joita en aikaisemmin ole nähnyt. Teki mieli pysähtyä joka puun kohdalla ottamaan kuva. Radiosta kuunneltiin hetki Mugaben itsenäisyyspäivän puhetta ja loppuaika tutustutettiin paikallista poliisisetää mosambikilaisen marabentan ja passadan salaisuuksiin.
 |
| Beit Bridge |
 |
| Siellä minä oon puun juurella jos oikeen tarkasti katsoo |
Etelä-Afrikan rajalle saavuttiin viiden aikoihin iltapäivällä. Heti autosta noustuamme pari hännystelijää hyökkäsi heti kimppuumme. Todella ärsyttäviä välimiehiä on harmiksi asti Zimbabwen puoleisilla raja-asemilla. Neuvoja tulee vaikka niitä ei pyytäisikään ja ohjeistus jatkuu vaikka niistä kieltäytyisi. Ja tämähän ei tietystikään ole ilmaista. Passin leimaamisessa ei ollut mitään ongelmia, kun jätti välimiesten virheelliset neuvot huomiotta ja auton papereiden kanssa yllättävän ystävällinen passintarkastaja neuvoi oikean pöydän ääreen dokumenttien kanssa. Heti nähtyäni limaisen, isomahaisen äijän pöydän takana, tiesin että ongelmia oli luvassa. Kopiot ja Mosambikin poliisin lippulappunen eivät kelvanneet. Kysyessämme mitä voisimme tehdä, jotta voisimme palata kotiin, erittäin yhteistyöhaluton virkailija sanoi että meidän täytyy pyytää faksaamaan dokumenttien kopiot raja-asemalle. Niin, meillähän oli kyllä ne kopiot siinä pöydällä…mutta ei auta. Hetken siinä höyryjä päästellen ja hätääntyneitä välimiehiä (eivät nimittäin meiltä penniäkään saaneet) hätistellen päädyimme taas lahjomaan, á 20 $. Samaan aikaan, joutui ainakin kaksi muutakin ulkomaisen auton rekisterinkilpien omistajaa lahjomaan samaista virkailijaa. Luultavasti herra oli erittäin lahjakas keksimään syitä miksi dokumentit eivät kelpaa. Iso mahakin jo sen todisti.
Näin meni ensimmäinen vierailuni Zimbabween. Vahingosta viisastuu ja seuraavan kerran sitten ne alkuperäiset dokumentit mukaan ja auto varusteltuna maailmanloppua varten.
Etelä-Afrikassa ei mitään ihmeellistä. Aina Mosambikin kehittyneempään naapuriin saapuessani, tuntuu kuin tulisin Eurooppaan. Toki siinä taas sählättiin yöpaikan kanssa, jota ei tietenkään oltu etukäteen varattu. Nelspruitissa sattui juuri samana päivänä olemaan rallitapahtuma ja jok ´ikinen hotelli oli täynnä. Keskellä yötä sitten ajeltiin edestakas Nelspruitia ja parin tunnin etsinnän jälkeen löysimme viimein pienen, edullisen hotellin, josta huone löytyi. Ja sieltä tuli lämmintä vettä suihkusta!!!
 |
| Nelspruitin majapaikan terassilta. Kahden lämpimän suihkun jälkeen kelpasi jatkaa matkaa. |
 | |
| Nelspruitin majapaikkamme puutarhan veistos...siinä on seepraperhe joutumassa leijonan suihin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti