Paluu toiseen todellisuuteen

Näin pääsi käymään että kimpsut ja kampsut laitetaan taas laatikoihin ja osa pakataan matkalaukkuihin. Lapsille puhutaan jo hyvissä ajoin uudesta kodista kaukana Suomesta, lentokonematkasta, lämpimästä ja lukuisista sukulaisista, jotka jo odottavat kärsimättömänä.

Vanhempainvapaata oli vielä muutama kuukausi jäljellä ja maisteriopinnot kesken, kun hieman vitsillä hain työpaikkaa Maputosta. Ajattelin: Katsotaan miten käy ja minkälaiset mahdollisuudet on saada työpaikka johon vaaditaan maisterintutkinto ja jota siis vielä virallisesti minulla ei ole. Tottakai sitten sain sen työpaikan. Näinhän se menee, kun jotain oikein etsimällä etsii tarpeeseen niin ei löydy mutta sitten se tupsahtaa eteen kun vähiten odottaa.

Kyllä nyt alkaa tuntua, että jotkin suuremmant voimat tätä elämää ohjailee ja turha on pyristellä vastaan. Tutuille selittelin että joo no mietitään nyt vielä otanko paikkaa vastaan kun vauva niin pieni vielä ja opinnot kesken jnejne, mutta suoraan sanottuna tiesin heti että en voi jättää tätä tilaisuutta käyttämättä. 

En myöskään suostu ottamaan huonomutsi leimaa, pienten lasten viemisestä kehitysmaahan vaikka tarjolla on maailman parasta palvelua täällä Suomessa. Tottakai harkitsimme tätä tarkkaan yhdessä. Plussat voittivat kuitenkin miinukset ja nyt Suomen tarjoillessa parasta talveaan siirrytään muutama aste lämpimämpään. Perillä odottaa laaja sukulaisten sekä ystävien turvaverkko ja työn puolesta hyvät järjestelyt.

Vaasa, jossa ehdimme olla siis vain reilun vuoden verran, jäi taakse ja en voi sanoa että ikävä sinne tulee. Savon kaipuu ja sen lupsakat ihmiset eivät tästä tytöstä lähde. Muuton jälkeen olemmekin kärvistelleet isäni nurkissa, Savossa odottelemassa byrokratian rattaan pyörähdystä, laukut pakattuina, valmiina lähtökuopissa suuntana Afrikan (Savo) Mosambik.

Papan kanssa mökillä

Siionin silta Suonenjoella

Tällä kertaa Mosambikin reissusta tulee minulle varmasti työntäyteinen niinkuin aikaisemminkin, mutta nyt olennaisesti erilainen koska ne lapset. Yritän olla miettimättä kauhuskenaarioita, joissa tullaan ensimmäisellä maitojunalla kotiin ja olen melko luottavaisin mielin että lapset sopeutuvat ja saavat nauttia Mosambikin hyvistä puolista.

Viimeiset kolme vuotta ovat menneet raskaana, univelkaisena, yliopiston kirjastossa pänttäämässä ja ihan varmasti parin vuoden päästä nämä ajat muistaa vain kuvina ja videopätkinä, joita on tullut räpsittyä sieltä täältä. Monet tutut, joilla on lapsia näin pienellä ikäerolla, ovat sanoneet että näistä ensimmäisistä vuosista ei paljoa muistiin jää. Luulen että tämä ei helpotu tai muutu Maputossa joten olen lujasti päättänyt yrittää aktivoitua täällä blogissa, jonka Mosambikin matkaa varten alunperin aloitin ja jonka avulla kokemukset jäävät paremmin mieleen.

Tällä kertaa varmasti ihmetyttää ja kirjotuttaa lasten sopeutuminen täysin erilaiseen kulttuuriin (vaikkakin ovat saaneet jo sen vaikuitteita täällä Suomessa, ruoan, musiikin, kielen ja vierailijoiden muodossa), äidin rooli ja vanhemmuus Mosambikissa, arjen haasteet ja ilot sekä ihan vaan se lapsiperheen arki, mikä voi siellä olla hyvin erilaista kuin Suomessa.

Kuopion Henkasta bongattua

Ate já amigos!