Vuosi vaihtoon Ponta do Ourossa

Vilanculos, Tofo, Ponta do Ouro, entententen, rannalle oli päästävä uuden vuoden viettoon. Porukkaa oli lähdössä matkaan paljon ja niinpä vuokra-autoksi hommattiin pikkubussi, lisäksi Land Rover. Matkakohteeksi valittiin lähimpänä oleva Ponta do Ouro, joka sijaitsee aivan Etelä-Mosambikissa Etelä-Afrikan rajalla. Olin aikasemminkin lukenut turistioppaista tästä rantakohteesta ja kaikkialla kehotettiin lähtemään matkaan nelivedolla. Niinpä kulkupelimme nähdessäni, esitinkin kohteliaasti mielipiteeni/kyselyni auton riittävyydestä kyseiselle tiettömälle taipaleelle yli hiekkadyynien. Miehinen kuoro vastasi että kyllä se kulkee. Jaa no mitäs siihen sitten enää sanomaan, kaipa nuo paremmin tietävät. No eivät tietäneet.

Tarkoitus oli lähteä aikaisin matkaan, jotta ehtisimme perille päiväsaikaan. Äijäporukan kanssa matkustelu on aina täynnä yllätyksiä eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Mitään valmisteluja ei ollut tehty lähtöpäivän aamuun mennessä, joten jouduimme hoitamaan ne ennen lähtöä. Ensimmäiseksi mentiin hiustenleikkuuseen; täytyyhän uutta vuotta ottaa tyylikkäänä vastaan. Seuraavaksi suunnattiin tietenkin viinakauppaan josta lähti mukaan skumpat ja muut viikonlopun virvokkeet. Tässä vaiheessa kyselin jo toistamiseen tarvitseeko ruokaa ostaa mukaan ja milloin mahdollisesti nämä hankinnat tehtäisiin. Viinakaupasta kuitenkin suunnattiin oluen ostoon, jota viinakaupasta ei saanut. Tässä välissä sentään ostettiin pienestä kojusta pari tonnikalapurkkia ja pullo coca-colaa oluen kyytipojaksi. 

Kello alkoi tässä vaiheessa näyttää jo yli puoltapäivää ja lautta Catembelle, josta pääsee maata pitkin Ponta do Ouroon, oli tupaten täynnä ja jonoon oli päästävä äkkiä jonottamaan, että mahduttaisiin mukaan. Ehdotin, joko nyt voisimme käydä ostamassa ruokaa mukaan, sillä olimme menossa telttailemaan ja sesonkiaikana ravintolat olisivat kalliita suositussa lomakohteessa. Poikia kuitenkin huoletti kovin mahdollisuus joutua juomaan lämmintä olutta ja ruokaostosten sijaan ehdimme vain hakea satamasta jäitä kylmälaukkuihin oluita jäähdyttämään.

Olut on telttailun tarkein varuste...kuulema...

 

Jaat ovat telttailun toiseksi tarkein varuste

Ruoat jäivät siis Maputon satamaan ja pikkubussi ahdettuna täyteen ihmisiä nyssyköineen ja kylmälaukkuja täynnä juomia ahtauduimme Catemben tupaten täydelle lautalle.

Kuten aikaisemmin mainitsin, kaikki näkemäni turistioppaat neuvovat nelivedon valintaa Ponta do Ouron suuntautuville matkoille ja kävi hyvin nopeasti selväksi, ettei meidän pikkubussi täynnä tavaraa ja ihmisiä kulkisi upottavassa hiekassa. Onneksi joku kotoa lähtiessä oli tajunnut pakata mukaan hinausköyden, jolle tulikin enemmän käyttöä kuin aurinkovoiteelle koko rantaloman aikana. 20nen kerran juututtuamme hiekkaan sekosin laskuissa. Pari kertaa ei edes Land Rover saanut bussia irti hiekasta ja kiitos ystävällisten paikallisten, jotka saapuivat apuun lapioineen ja palmunlehvineen, saavuimme puolen yön aikaan Ponta do Ouroon.

Just mahuin siihen valiin

Catemben lautta tupatentaynna...ai mika turvallisuus?

Lehmia tienposkessa...

...ja tietenkin aijien piti menna niita hatistelemaan. Lauman perasta tulikin sitten vahan akaisempi pikkupoika keppinsa kanssa.

Olisko ollut noin 5. kerta...aurinko laskee noin tunnin sisalla...

Saavuttuamme, tajusimme, ettei kukaan tiennyt missä camping paikkamme sijaitsee ja tässä vaiheessa myös Land Roverista hajosi jokin ohjaukseen vaikuttava oleellinen osa. Löydettyämme henkilön, joka osasi meidät neuvoa yöpaikkaan, bussille piti löytää hinaaja. Lauantaiyönä selväpäisen nelivetokuskin löytäminen osoittautui mahdottomaksi ja jouduimme tyytymään enemmän ja vähemmän ilolientä nauttineen paikallisen hinaamaksi. Jälkeenpäin voin sanoa että mieluummin olisin työntänyt bussin vaikka yksin yöpaikkaan. Onneksi mitään ei käynyt ja pääsimme auton työntämisestä hiekkaisina mutta ehjin nahoin teltanpystytys puuhiin. Tietenkään kukaan ei ollut tarkistanut oliko kaikki osat mukana ja niinpä pari telttaa jäi pystyttämättä. Tähän ratkaisuksi osa lähti paikalliseen diskoon ja loput nukkumaan pystytettyihin telttoihin.

Steirat (kaislamatot paikkaavat puuttuvia telttoja)

 

Kiitos ihanan hamevaen, ruokaa saatiin kuin saatiinkin loihdittua

Pari päivää meni Pontassa mukavasti ilman sen kummempia vastoinkäymisiä. Valitettavasti vain kaunista rantapaikkaa, etenkin lomakausina häiritsevät tuhannet eteläafrikkalaiset, jotka saapuvat rajan takaa sikailemaan Mosambikin puolelle. Todellakin, kuva, jonka eteläafrikkalaisista siellä saa, on samaa luokkaa kuin suomalaiset ryyppyturistit Virossa. Niin miehet kuin naisetkin kulkevat rantavaatetuksissa mihin tahansa menevät, joka ei paikallisessa kulttuurissa ole etenkään naisten osalta tavallista muuten kuin prostituoiduille. Lisäksi, valitettavasti eteläafrikkalaiset tuovat lähes kaiken mukanaan, joten paikalliset pienyrittäjät eivät juuri hyödy rajantakaisista turisteista. Puhumattakaan kaikesta siitä siivosta, jonka he jättävät jälkeensä. Vali vali…Onneksi meillä oli mukava oma porukka mukana, joten tarvetta uusien tuttavuuksien tekemiseen ei ollut. 

 

Ponta do Ouron ruuhkainen ranta

Ponta do Ouroon matkustaville voin suositella telttailupaikaksi käyttämäämme Masalas Place:a. Paikka on rauhallisella mäennyppylällä, merinäköalalla, jonne eteläafrikkalaisten mölinä ei juuri kuulu. Leirintäalueelta löytyy sähkö, suihkut (kylmä) ja wc:t meriäköalalla. Myös keittiö on kuulemma rakenteilla.

Mahavaivaisen unelma wc merinakoalalla, eipahan mene koko loma laatotuksia katsellessa

Lähtöpäivän aamuna sähellys jatkui. Tietenkin kaikki oli monta tuntia myöhässä ja tavarat osittain märkänä edellisen päivän sateesta. Land Rover oli sentään saatu kuntoon paikallisessa pajassa, mutta kummankin auton tankit näyttivät lähes nollaa. Sattuipa olemaan päivä, jolloin kaikki muutkin suuntasivat kotia kohti ja kylän ainoalta huoltoasemalta oli tietenkin kaikki polttoaine loppu. Seuraavaksi lähimmät huoltoasemat sijaitsevat Etelä-Afrikan puolella ja Catembella. Land Roverin puolitankkisen kanssa lähdettiin siis Etelä-Afrikkaan bensan hakuun, kunnes rajalla huomattiin että ainoalla, jolla oli passi mukana, ei osannut ajaa manuaalilla. Siinä aikamme rajaviranomaisia maaniteltuamme, että voisin ilman maastapoistumiseen tarvittavaa maahanmuuttoviraston lappua lähteä bensanhakuun, puoli tuntia ennen rajan sulkemista, ystävällinen herrasmies lupautui hakemaan bensan. Paluumatkalla Pontaan juutuimme tietenkin muutamia kertoja hiekkadyyneille, normijuttu jo. 

 

Paikallinen autokorjaamo, pienempi kuin auto

Taas kerran paluumatka kotiin alkoi jo illan hämärtyessä, mutta tulomatkasta jo hieman oppineena juutuimme vain noin 5 kertaa hiekkaan. Kerran tosin jo niin pahasti, että jouduimme odottamaan ohikulkevan apua. Catembelle saavuttiin jo viimeisen Maputon lautan mentyä, joten yö vietettiin taas autossa.

Saattaa kuulostaa täysin epäonnistuneelta matkalta täynnä vastoinkäymisiä, mutta kaikilla meillä oli oikeasti hauskaa, eikä missään vaiheessa oltu toivoamme menettäneitä. Tätä muistelmaa kirjoittaessani totesin Steliolle että olipa katastrofireissu ja hän totesi että oli täydellinen reissu. Niin kai se onkin; jos kaikkea sitä sähellystä ei olisi tapahtunut, ei varmaan olisi naurettu niin paljon, eikä muistaisi tapahtumia niin hyvin. Afrikkalainen suhtautuminen vastoinkäymisiin on parhaimmillaan juuri tätä, eikä jälkeenpäin muistella pahalla. Tällaiselle matkalle en kovin mielellään suomalaisten kanssa lähtisi, tai ehkä kaikki olisi suomalaisten kanssa hyvin suunniteltua, eikä koko sähläystä pääsisi tapahtumaan.

Elämänmatka ja matkailua Mosambikissa

Elämän matka ei suinkaan ole suojaista ja tasaista, kaikkihan sen tietävät ja varmaan myös kokevat. Hyväonninen on, jos ei yllätyksiä eteen satu ja vastoinkäymisiä kohtaa. Ja mitäpä matka olisi ilman suolaisia ja happamia hetkiä, liika makeasta tulee vain vatsa kipeäksi. Myös oma elämän matkani on kohdannut pomppuja ja varmaan osittain siksi kirjoituskin on jäänyt sitten joulukuun. Nyt kuitenkin tuntuu että matkanteko on tasaistunut ja on taas intoa kirjoittaa kokemuksista jo täällä rakkaaksi tulleessa maassa.

Ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella muistelmien omaisesti mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä sitten viime päivityksen. Elämän matka on tasaistunut, mutta matkailua mosambikin pomppuisilla teillä on tullut harrastettua ahkerasti.

Joulunviettoa Manicassa

Vanhempien maanittelusta huolimatta päätin viettää joulun Mosambikissa ja sainkin kutsun uuden tuttavuuteni, Stelion, vanhempien luokse Manicaan. Ajattelin että eipähän tarvitse matkustaa päivä kaupalla ympäri maapalloa ja saan levättyä kunnolla. No eipähän se ihan niin mennyt. Matkaan lähdettiin autolla ja matka Manicaan ei käynytkään ihan muutamassa tunnissa. Matkaa ensimmäiselle pysäkille Beiraan on nimittäin Maputosta noin 1200 kilometriä ja siitä vielä Manicaan noin pari sataa. Heräsimme aikaisin, jo neljältä, jotta ehtisimme saman päivän aikana Beiraan asti moikkaamaan toisen auton kuskin vanhempia ja yöpymään siellä. Tämän toisen auton kuski kuitenkin päätti edellisenä iltana istuskella turinoimassa yli puoleen yöhön ja niinpä jouduimme pysähtelemään vähän väliä, jotta hän pääsi lepäämään. Matka Beiraan kesti 30 tuntia! Ehdin jo miettiä että olisi aikaa sitten ollut Suomessa joulunvietossa.

Odottelua tienposkessa keskella maaseutua toisen kuskin levatessa.

Tien varrelta, maaseudulta bongattu poika leluautoineen auringon noustessa

Auringonnousu maaseudulla, jossain valilla Maputo-Beira

Siina ootellessa ehtii leikkia kameralla

"hyvin pakattu" hiilikuorma

Hiilikuorma "levitettyna" tienpenkareelle hetkea myohemmin...kuski naytti hieman kypsalta.

Beiraan päästyämme oli siis jo aamupäivä ja niinpä jätimme nukkumiset väliin, auto lastattiin tuliaisravuilla ja -katkaravuilla täyteen ja suuntasimme sisämaahan Manican kylään. Kun saavuimme Manicaan, tuntui vähän samalta kuin Turusta Suonenjoelle olisi lähtenyt loman viettoon. Manica sijaitsee keski-Mosambikissa aivan Zimbabwen rajan tuntumassa. Kylä sijaitsee vuoristoisella alueella, jota halkoo monet joet. Joulun vietto erosi ainakin tässä perheessä paljon oman perheeni. Jouluateriaa ei syöty, lahjoja ei jaettu, kirkkoon ei menty enkä joulusaunaankaan päässyt. No eipä siinä mitään, levättyä ainakin tuli hyvin. Joulukirkon sijasta lähdettiin jouluaattona illan viettoon Chimoion kaupunkiin tanssahtelemaan paikallisessa yökerhossa. 

Aitille todisteita: tytar elossa ja hyvissa voimin (kuvan tuoppi ei liity tapaukseen)

Manicassa on musta Jeesus

Manican kirkko taytyi kayda tsekkaamassa, vaikka joulukirkkoa ei ollutkaan.

Manican maisemaa

Jo alkumatkasta auton kulku oli hieman nykivää ja paheni joulun aikana. Mitäs siinä sitten kuin korjaamolle selvittämään mikä kotterossa vikana. Chimoissa mekaanikko väitti kiven kovaan että bensapumppu täytyy vaihtaa. Bensapumpun kanssa hommattiin koko päivä, eikä tietenkään vika korjaantunut. No siinä pienen, ainoan puun alla, vesikanisterin päällä istuen, paikallista Manicaa hörppien ja auton konepelliltä take away kanaa mutustellen päivä läheni loppuaan ja päätimme jättää auton ystävän isän luo Beiraan parempaan huoltoon ja palata lentämällä takaisin Maputoon. Työt kutsuivat.

Victor, Stelio ja kaveri pitamassa vahtia autonkorjauksesta

Siina se kottero nyt on ja missas se bensapumppu sijaitseekaan?

Maputon seurapiirielämää

Mosambikissa on vain 38 prosentilla väestöstä sähköt. Mutta tällä kertaa en aio pureutua tähän uutiseen, raskaisiin kehityskysymyksiin tai kokemiini raivostuttaviin eriarvoisuuksiin. Yleisön pyynnöstä kirjoitan nyt Maputon seurapiiri- sekä yöelämästä, jonka ainakin omalta osaltani olen kokenut huomattavan monimuotoisemmaksi kuin Suomessa. Toki monipuolisen skaalan syynä ovat tietenkin tuloerot ja kaupunginosien eriarvoisuus, mutta nyt keskityn siihen millaista hauskanpitoa mistäkin löytyy.

Kulttuurinnälän ja monipuolisen tuttavapiirin kautta olen päässyt joutunut mitä erilaisimpiin kissanristiäisiin, juhliin, bileisiin, vastaanottoihin ja edustustapahtumiin.

Barracat

Barracat ovat pieniä olutkojuja, joita on ympäri kaupunkia lähes kaikilla alueilla, lukuun ottamatta kaikkein kalleimpia asuinalueita, joissa ihmiset kulkevat vain autoilla. Barracoista saa yleensä limpparin, oluen ja halvan kartonkipakkausviinin lisäksi jotain syömistä kuten lehmänpääkeittoa tai petiscoita, sisäelimistä valmistettua keittoa. NAM! Edistyneemmät barracat tarjoilevat myös väkevämpää juotavaa, joita tarjoillessa pulloa pitää ravistaa rivakasti ennen lasiin kaatamista! Barracoissa ei välttämättä ole muutamaa muovituolia enempää istumapaikkoja joten etenkin viikonloppuisin nuoret miehet parkkeeraavat autojaan barracoiden eteen ja luukuttavat musiikkia niin että koko naapurusto saa nauttia autonomistajan musiikkiarsenaalista. Sanomattakin varmaan selvää että saniteettiloja ei voi kehua jos sellaisia on lainkaan. Niinpä Suomestakin viikonloppuiltaisin tuttu kadullepissaaminen on erittäin yleistä. Saattaa kuulostaa melko karulta, mutta yleisesti ottaen barracoissa on usein paras meininki. Mosambikilaiset hallitsevat jutun- ja vitsienkerronnan, eikä tylsää pääse tulemaan jos paikallinen kieli taipuu. Suosittelen! Yksi luultavasti kuuluisimmista barraca-keskittymistä löytyy Museumilta aivan keskustasta, 24 de Julhon varrelta ja barracoiden keskeltä pieni, viehättävä ravintola, josta saa sekä paikallista että turistiruokaa edulliseen hintaan.

Garaginhat

Garaginhat ovat puolestaan baracoita suurempia, pihoille rakennettuja paikallisia ulkoilma juottoloita. Ruokaakin löytyy, yleensä hieman monipuolisemmin kuin baracoista. Musiikkia ei soiteta ja meno on muutenkin rauhallisempi kuin katujen baracoissa. Keskustan tuntumassa tällaisia löytyy muun muassa turistikuuluisan Mundo´s ravintolan vierestä Avenida Eduardo Mondlanelta ja toinen yleisen uima-altaan vierestä Avenida Ahmed Sekou Tourelta.

Kissanristiäiset

Häistä, hautajaisista, syntymäpäiväjuhlista ja muista kissanristiäisistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, joten niistä erikseen joskus toiste. (Huomautuksena vain että luultavasti olen jo päässyt osalliseksi kaiken mahdollisen sorttisiin sukujuhliin, joihin kuuluu mitä erilaisimpia tapoja ja rituaaleja.) Ulkomaalaisille on kissanristiäisten lisäksi tarjolla myös lähetystöjen vastaanottoja ja juhlia, joissa voi päivitellä omanmaalaisten kanssa Maputon meininkiä ja nautiskella verorahoista ulkomailla ilmaisen ruoan ja juoman merkeissä. Suomessa niskalimassa raatajille rauhoitukseksi, että Suomen lähetystö on muihin verrattuna juhlissaan hyvin hillitty, eikä varmasti aiheuta verojennousua.

Taiteilijapiirit

Boheemimpia taiteilijakeikistelyitä löytyy aina suruman (pilven) katkuisista reggae-mestoista näyttelyiden avajaistilaisuuksiin, joissa seisotaan vähintäänkin yhtä jäykästi viinilasit kädessä kuin Suomessakin. Jos pieni tungos ja edellä mainittu päihteiden käyttö ei haittaa, on jokaviikkoinen sessio Nucleo de Arten tiloissa käymisen arvoinen paikka. Kuvataiteilijoiden järjestön tilojen yhteydessä sijaitseva baari järjestää (viikoittain) sunnuntaisin live-musiikkia ja yleensä laadukasta sekä mielenkiintoista sellaista. Konsertit alkavat jo kahdeksan aikoihin, joten seuraavan päivän työhönmenokaan ei mene mönkään. Nucleolla pyörii paljon rastapäisiä taiteilijamuusikoita ja naispuolisille matkailijoille/vierailijoille riittää varmasti tanssittajia. Nucleo de Arte sijaitsee Rua de Argelialla museolla (museu).

Ulkoilmakonsertit

Musiikin ystäville löytyy myös paljon muuta tarjontaa. Itselleni hieman yllätyksenä on tullut suurien ulkoilmakonserttien määrä, joita järjestetään usein ja tarjontaa löytyy laidasta laitaan. Ilmaiset sellaiset houkuttelevat vähätuloisempia lähiöiden asukkaita konserttipaikoille, mutta myös maksulliset ulkoilmakonsertit houkuttelevat paljon kuulijoita. llmaisissa tapahtumissa juomapuolesta vastaavat paikalliset tädit ja nuoret pojat, jotka kauppaavat juomiaan kylmälaukuista janoisille. Kaikissa ulkoilmakonserteissa, joissa olen piipahtanut, on löytynyt tutut ja turvalliset bajamajat ja kumma kyllä usein melko siedettävässä kunnossa paperein varustettuna! Vahingosta viisastuneena, kehotan kuitenkin olemaan varovainen lompakoiden ja muun omaisuuden kanssa näissä paikoissa. Ilmeisesti väkijoukoissa kulkee ammattilaisvarkaita, joiden ammattitaitoa (ystäväni sanoin) voi ihailla niin pitkään kuin se osuu omalle kohdalle. 

Karaoke

Karaoken ystävillekin löytyy tarjontaa. Tiistai-iltaisin GIl Vincentessä (Avenida Samora Machel) pääsee laulamaan elävän bändin kanssa ja keskiviikko-lauantai -iltaisin hieman fiinimmässä Robsonsissa (Avenida da Marginal). Kannattaa kuitenkin muistaa että mosambikilainen karaoke ei ole läheskään yhtä alkoholihöyryistä ja nuotinvierestä raakkumista kuin usein Suomessa. Pieni harjoittelu ennen suoritusta on siis suositeltavaa.

Alakaupungin iloja

Karaokebaareista alakaupungin punalyhtyisille kaduille. Kyllä, Rua do Araujollakin olen käynyt. Kadulla sijaitsee kiva pieni pubi, Gypsies, josta saa kaupungin parasta pizzaa, voi kuunnella rock-musiikkia, joka muuten on melko harvinaista Maputossa sekä samalla voi halutessaan tutustua kaupungin maksulliseen naiskauneuteen. Alakaupungilta löytyy paljon muutakin toistaiseksi (luultavasti pysyvästi) minulle tuntematonta tarjontaa, johon tutustumiseen suosittelen paikallista seuraa oppaaksi.

Rahvaan parista herrojen seuraan

Maksullisia seuralaisia toki löytyy muualtakin kuin alakaupungista. Kaupungin hienoimmista ravintoloista, klubeista ja yökerhoista heitä voi myös bongailla, toki hieman laadukkaammin varustautuneina ja yhteen asiakkaaseen useampina iltoina keskittyneinä. Prostituoidut sikseen ja kaupungin kermaan tutustumaan! Luultavasti tunnetuin länkkäreiden ja paikallisten parhainosaisten lounaspaikka sekä juottola, on jo aikaisemmin mainitsemani Mundo´s Avenida Eduard Mondlanen ja Julius Nyereren kulmassa. Lienee sanomattakin selvää että hinnat eivät vapaaehtoistyöntekijää juuri houkuttele, eipä pahemmin ilmapiirikään, keikistelevien paikallisten ja humaltuneiden keski-ikäisen liikemiesten keskuudessa. Urheilun ystäville toki mainio monien tv-päätteiden vuoksi, joista näytetään jos jonkin sortin urheilua.

Yoelama

Puolen yön jälkeen perjantaisin monet maputolaiset, etenkin portugalilaiset, suuntaavat CFM:n yökerhoon, joka sijaitsee Maputon kuuluisalla juna-asemalla Praca dos Trabalhadoresilla. Maputossa vierailevalle suositeltava käyntikohde, jos ei yöaikaan niin päivälläkin löytyy katseltavaa sekä ruokaa. Iltamenojen aikaan voi tanssahdella junalaiturilla ja katsella muun muassa Zimbabwen rajalle suuntaavia junia. 

Varsinainen yöelämä Maputossa alkaa siis melko myöhään ja kestää monessa paikassa aamun tunneille asti. Kätevästi voi siis yökerhosta hypätä aamun ensimmäiseen bussiin ja välttyä taksimaksuilta. Maputon tunnetuimpiin yökerhoihin kuuluu Coconuts ja sen vieressä sijaitseva Lounge (Avenida Marginal). Jos lompakosta löytyy ja jonottaminen ei haittaa niin luultavasti vierailija viihtyy. Coconutsissa järjestetään myös elävän musiikin konsertteja, jotka kuulemani perusteella ovat mieluisampia kokemuksia kuin oma visiittini tavallisen lauantai-illan merkeissä. Onneksi Coconutsin ovelta pääsee suoraan rannalle, jossa myydään barraca-hintaisia juomia, yöpalaa ja näkymät kaupunkiin sekä merelle ovat yökerhon jyskeen jälkeen vähintäänkin mieltä rauhoittavia.

Coconutsiin pääsee luultavasti jopa sandaalitkin jalassa, mutta himpun verran fiinimpi juhlapaikka sijaitsee aivan Coconutsin vieressä, Maputon kasinon yhteydessä. News Cafen viikonloppuisin luultavasti farkut ja tennarit eivät ole paras mahdollinen varustus, jos haluaa tehdä vaikutuksen Maputon kermaan. Hienosta puhelimesta ja pöytään jääkulhoon ostetusta shampanjapullosta saa lisäpisteitä. Toinen ”valkoisten sohvien” istumapaikka löytyy Eduard Mondlanelta, ranskalaisomisteinen, nimeltään ”1908”. Portilla seisoo kaksi järkäleen kokoista portsaria ja pöydän ääreen ei ole istumista ellei osteta kokonaista pulloa shampanjaa, viskiä tai muuta ilojuomaa. Hinnastosta päätellen useat juhlijat kuluttavat yhdessä illassa jopa 2-3 kertaa maputolaisen kuukausiminimipalkan (n. 75 €/kk) verran.

Kuljetuspuoli  

Mitenkäs niihin juhliin sitten mennään? Autolla tietysti ja valitettavan useasti myös palataan kunnosta riippumatta kotiin samalla kulkuvälineellä. Poliisin syynistähän pääsee vaikkapa sinistä seteliä (200 meticaista = n. 6€) vilauttamalla.  ”Maassa maan tavalla” -sanontaa ei kuitenkaan tarvitse aina toteuttaa ja Maputossa pääsee hyvin liikkumaan taksilla tai mopotaksilla, joiden hinta ei tietenkään köyhimmille sovi, mutta on pieni hinta hengestä.